Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

09.09.2005 / Jukka Ketomäki

Ketomäki tähtää kärkeen Uudessakaupungissa

Ralliautoilun SM-sarja jatkuu pitkän tauon jälkeen jo perinteeksi muodostuneella Uudenkaupungin SM-rallilla. Ylistarolainen ralliässä Jukka Ketomäki lähtee hakemaan koko kesäkauden hakusessa ollutta kärkisijoitusta länsirannikon nopeilta rallipoluilta.

- Kesän kilpailut ovat osaltamme tökkineet oikein huolella ja vauhti on jäänyt näyttämättä. Usko ei kuitenkaan ole horjunut ja ajattelimmekin tällä kertaa nykäistä heti alussa ja kiristää vielä loppua kohden, Ketomäki lataa pohjalaisella varmuudella, pilke silmäkulmassa.
- Todellisuudessa N-ryhmän porukka on nyt niin tasainen, että kärkiporukasta kuka tahansa, voi hyvänä päivänä ajaa mitalisijasta.

Viikkoa ennen SM-rallia Ketomäki otti varaslähdön syyskauteen ja kävi voittamassa rallisprintin omilla kotikonnuillaan. -Vauhtia pitää vielä viime pyhän suorituksesta petrata, mutta auto tuntuu nyt hyvältä ja lisäksi ajoimme onnistuneen testin pari päivää sitten, joten kaikki on valmiina, Ketomäki taustoittaa tulevaa Uudenkaupungin SM-rallia.

Ensimmäinen kilpailijapari starttaa reitille klo 10.01. Ennakkoon reitistä saatujen tietojen mukaan suuri osa erikoiskokeista on vanhoja tuttuja, tosin muokattuina versioina.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa