Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

15.02.2007 / Matti Rantanen

Ralliautoilija Matti Rantasen valmistautuminen Nilsiässä tulevana viikonloppuna jatkuvaan SM-sarjaan ei ole sujunut odotetulla tavalla. Tammikuun lopulla Rovaniemellä ajetussa kauden avauksessa lammilaisen Mitsubishista hajosi moottori, eikä uutta saatu tilalle kuin vasta kisaviikon keskiviikkona.

- Moottoririkon aiheuttanut tapahtumaketju alkoi, kun moottorin jakopään puoleinen kannakekorva halkesi. Sitten jakohihna hinkkautui poikki ja moottori hajosi aika perusteellisesti. Uusi moottori saatiin keskiviikkona ja tänään torstaina auto viedään säädettäväksi, joten Tunturin jälkeen en ole päässyt ajamaan metriäkään. Perjantaina kisajärjestäjän testipätkällä käydään kokeilemassa, että kaikki toimii ja saadaan edes vähän tuntumaa autoon ennen starttia. Kaiken kukkuraksi iski vielä flunssan päälle, Matti kertoo.

Vaikka suunnitelman mukaisia ajoharjoitteita ei ole päästy tekemään, on kilpailujen välillä panostettu nuotittamiseen. Matti ja kartturi Jan Lönegren ovat käyneet harjoittelemassa nuotittamista valmentaja Risto Mannisenmäen opastuksella.
- Jos ei ajamaan pääse, niin tehdään sitten sellaisia harjoitteita mitä pystytään. Nuotittamiseen on tärkeätä pitää yllä hyvä tuntuma, sillä nyt ollaan uusissa maisemissa ja hyvät nuotit korostuvat Nilsiässä entisestään. Viikonlopun tavoitteena on minimissään avata pistetili sekä ainakin kilpailun loppupuolella saada kavennettua eroa kärkeen kauden avaukseen verrattuna, Matti summaa viikonlopun tavoitteitaan.

Matti Rantanen lähtee kuitenkin Nilsiään reippain mielin, sillä Mika-veljen perheeseen syntyi terve tyttövauva keskiviikkona. Iloinen perhetapahtuma nostaa muuten hiukan alakuloisia tunnelmia ylöspäin ja antaa iloisen mielen matkakumppaniksi Nilsiään.

Matti Rantanen starttaa kartturinsa Jan Lönegrenin kanssa kilpailun seitsemälle erikoiskokeelle, joilla on mittaa kiitettävät 107 kilometriä, numerolla 24.
- Lähtöpaikka on oikeastaan ihan hyvä, sillä lauantaiksi on luvattu lumisadetta ja jos sitä ei ihan kauheasti tule, niin meidän numerolla tie on jo varmasti puhdas, Matti toteaa.

www.mattirantanen.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa