Facebook Twitter Email Pinterest

Teemu Arminen

15.02.2007 / Teemu Arminen

Teemu Arminen starttaa tulevan viikonlopun SM-ralliin Nilsiässä tavoitteenaan sijoitus ison N-ryhmän kolmen parhaan joukkoon.

- Kolmen sakkiin lähdetään ehdottomasti ajamaan. Lapissa oltiin viidensiä, mutta koska tiedän, että mahdollisuus parempiinkin sijoituksiin on olemassa kaiken onnistuessa, niin miksei niitä sitten lähdettäisi hakemaan, kauden avanneessa Arctic rallissa uransa ensimmäisen pohja-ajan ajanut Arminen painottaa.

Samalla tavoitteena on napata Subaru Challengen korkeimmat pisteet.

Ennakkotietojen mukaan Nilsiän seitsemän erikoiskokeen ja 107 kilometrin mittainen reitti on viety totuttua pienemmille teille.

- Periaatteessa pienet ja ahtaat tiet sopivat Subaruille paremmin, mutta henkilökohtaisesti pidän eniten vauhdikkaista, hyväpintaisista ja kumpuilevista pätkistä, joilla saa mennä reipasta kyytiä. Meille on ehkä eniten etua siitä, ettei täällä ole tahkottu vuositolkulla kisoja, vaan maisemat ovat kaikille suht uusia, Teemu toteaa.

Arctic rallin jälkeen autoon on tehty normaalit huollot, eikä säätöihin viime maanantaisen testin jälkeen tarvinnut koskea. Arminen aikoo vielä käydä perjantaina nuotituksen jälkeen ajamassa ja tekee sen jälkeen lopulliset päätökset muuttaako mitään vai säilyttää asetukset ennallaan. Myös eri kelivaihtoehtoihin on varauduttu, renkaita on joka säälle.

- Nuotituksen osuus korostuu nyt varmasti entisestään, koska entisiä pohjia ei kenelläkään ole, joten nuotitukseen tulee panostaa erityisellä huolellisuudella. Lähtöpaikka kahdeksantena on oikein hyvä. Jos tulee lumisade, niin tie on jo hiukan puhdistunut, mutta ei ole vielä kulunut nimeksikään. Oli keli mikä tahansa, niin joka tapauksessa kovaa saa mennä. Kisasta tulee varmasti erittäin tiukka, Teemu ennakoi.

SM-sarjan seitsemättä ja Subaru Challengen toista sijaa hallussaan pitävä Teemu Arminen starttaa kartturinsa Seppo Varmavuon kanssa kello 11.00 käynnistyvään kilpailuun numerolla kahdeksan.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa