Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Välimäki

19.02.2007 / Jussi Välimäki

Ralliautoilun Suomen Mestaruussarjan kolmas osakilpailu kaasuteltiin lauantaina Pohjois-Savossa Nilsiän ympäristössä. Seitsemän erikoiskoetta ja noin 104 erikoiskoekilometriä tarjosivat kuljettajille reitiltään vaativan ja hieman erilaisen SM-rallin. Hetkeen ei SM-pisteistä ole ajettu näin kapeilla, ahtailla ja osittain jopa erittäin huonokuntoisilla pikkuteillä. Erikoiskokeiden kuntoon oli vaikuttanut myös leuto alkutalvi, joka ei ollut tarpeeksi jäädyttänyt tien pohjia.

Lähtönumerolla 14 kilpailuun starttasi huonokuntoisten pikataipaleiden erikoismies Jussi Välimäki. Kilpailukaudella 2005 Jussi II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon kanssa olivat voittamassaan Aasian-tyynenmeren rallisarjassa kilpailleet menestyksekkäästi erikoiskokeilla, joille ei siviiliautolla olisi mitään asiaa.

Nilsiän SM-ralliin Välimäki ja Kalliolepo suuntasivat luottavaisin mielin, vaikka kilpailua edeltäneissä testeissä heidän ralliautostaan, A-ryhmäläisestä Mitsubishi Lancer Evolution VIIstä hajosi takaperä. Auto saatiin kuitenkin korjattua ja taistelu kilpailun voitosta saattoi alkaa.

Alun perin Välimäen lähtönumero (14) piti olla lähes paras mahdollinen paikka hyvälle suoritukselle. Kilpailupäivänä lämpömittari kohosi plussalle ja tien pintaan jäänyt irtolumi kasaantui loskaksi. Tie ei siis puhdistunut halutulla tavalla, jonka seurauksena kilpailija toisensa perään kärsi liukkaista ja loskaisista olosuhteista. Tämä hidasti myös Jussin ja Jarkon matkantekoa.

Seitsemän erikoiskokeen jälkeen kangasalalainen rallikaksikko löytyi A-ryhmän toiselta sijalta, 40,6 sekuntia Ford Focus WRC ralliautoa ohjastanutta Jarmo Mikkosta hitaampana. Yleiskilpailussa Välimäki oli kuudes, 1 minuutin ja 9 sekuntia kilpailun voittanutta ja hallitsevaa N-ryhmän Suomen Mestaria Jari Ketomaata hitaampana.
- Kyytimme ei tänään yksinkertaisesti riittänyt tänään tätä parempaan suoritukseen. Emme mahtaneet mitään WRC-autoa ohjastaneelle Mikkoselle sekä irtolumen lisäksi kärsimme korkeista, jopa 140 asteen moottoriöljyn lämpötiloista. Viidennellä erikoiskokeella olimme jo varmoja, että kilpailumme päättyy taas moottoririkkoon, mutta huollossa tiimimme teki fantastista työtä pitäen automme kilpailukunnossa, kertasi Välimäki kilpailun tapahtumia.

- A-ryhmän toiseksi korkeimmat pisteet lämmittävät. Niiden turvin nousimme yhteispisteissä viidenneltä sijalta toiselle sijalle. Tästä on hyvä jatkaa kolmen viikon päästä Laukaassa, jonka jälkeen laitetaan Suomen rallisarja yli kolmeksi kuukaudeksi kevättauolle ja suuntaamme maapallon toiselle puolelle Aasian-tyynenmeren rallisarjaan, suunnitteli Välimäki.

Lisätietoja löydät Jussi Välimäen kotisivuilta osoitteesta www.jussivalimaki.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa