Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

10.03.2007 / Kosti Katajamäki

Rallin SM-kultaa tavoitteleva Kosti Katajamäki päätti talvikauden hyvään onnistumiseen Laukaalla. Ison N-ryhmän SM-johtajana lauantain kisaan startannut Katajamäki sijoittui kolmanneksi ja piti edelleen asemansa tiukassa kultataistelussa. Katajamäki ja kartanlukija Lasse Hirvijärvi jäivät vaikeissa loskaisissa olosuhteissa ajetussa rallissa 37,8 sekuntia voittaneesta Juha Salosta.

- Keli oli aika hankala, kun ykkösautona joutui ajamaan. Jarrutuspaikkoja oli vaikea arvioida, kun lumi ja jää oli sulanut loskaksi. Mutta ei sitä auta syyttää. Ajopaikka oli ansaittu aiemmin tulosten perusteella ja hyvä niin, ja luontoäidillehän pieni ralliautoilija ei voi mitään. Kyllä ne olosuhteet olivat meille kaikille kärkiautoille ihan samanlaiset. Muut äijät menivät nyt vain hieman kovempaa, Katajamäki sanoi.

SM-sarjan yhteispisteissä neljän osakilpailun jälkeen Salo siirtyi nyt 2,5 pisteellä ohi Katajamäestä. RRE-tallin Mitsubishi Lancer Evolution IX -autolla ajava Katajamäki pääsee loistavista asemista kesän osakilpailuihin pitkän kolmen kuukauden kevättauon jälkeen kesäkuussa Keravalla.

- Olen erittäin positiivisella mielellä. Talvikausi uudessa luokassa uudella autolla sujui hyvin. Suomenmestaruus on tiukasti tavoitteena ja mielestäni omat pullat ovat hyvin uunissa. Nyt annetaan lumien sulaa, ja keväämmällä ryhdytään testaamaan autoa ja miestä sitten kesäralleja varten. Täydellä hyvällä sykkeellä eteenpäin, Katajamäki mietti.

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa