Facebook Twitter Email Pinterest

Joni Mäkelä

12.03.2007 /

Ralliautoilun kansallisen kuninkuusluokan kilpailukauden neljäs osakilpailu kaasuteltiin lauantaina Laukaassa. Kilpailun voittoon kaasutteli moninkertainen N-ryhmän Suomen Mestari Juha Salo ennen Aasian-tyynenmeren rallisarjan vuoden 2005 mestaria Jussi Välimäkeä. N-ryhmässä seitsemättä sijaa ennen SM Peurunka rallia pitänyt Joni Mäkelä II-kuljettajansa Toni Näsmanin kanssa joutuivat moottoriongelmien seurauksena tyytymään N-ryhmän 20. sijaan.
- SM Peurunkaralli ei ollut tällä kertaa meille suotuisa. Keliolosuhteet olivat lähtönumerollamme todella liukkaat ja muutenkaan kilpailemisesta ei tullut mitään moottorin korkeiden lämpötilojen takia. Toisesta erikoiskokeesta eteenpäin meiltä puuttui rutkasti voimaa moottorinohjauksen kytkiessä varaohjelman päälle aina kun moottoriöljyn lämpötila hipoi kriittistä pistettä. Huollossa saimme ensiapua mutta lämpöongelmat jatkuivat erikoiskokeesta toiselle, kertasi pettynyt Mäkelä.

- Kilpailusuoritustamme huononsi myös yhteisaikaan lisätyt AT-pisteet, joita tuli yhteensä minuutin ja 20 sekunnin verran. Sammutimme automme moottorin kokoomatauolle tultaessa eikä se halunnut enää sen jälkeen lähteä käyntiin. Pitkällisten käynnistysyritysten tuloksena pääsimme kuitenkin nilkuttamaan huoltoon ja sitä seuranneille pikataipaleille, jatkoi Mäkelän II-kuljettaja Toni Näsman.

Parhaimmillaan Joni ylsi 12. nopeimpaan erikoiskoeaikaan viidennellä pikataipaleella. Se oli kuitenkin laiha lohtu, sillä odotukset olivat paljon korkeammalla. Ralliautoilu on siis paljon muutakin kuin pelkkää ratin kääntämistä. Se on pitkälti myös tekniikkalaji, jossa kaikkien osasten on oltava kohdallaan. Huolimatta epäonnistuneesta kilpailusta on Joni kääntämässä katseita kesän kilpailuihin.
- Kolmen kuukauden kevättauon aikana on meidän niputettava alkukautta yhteen ja miettiä millä osa-alueilla voisimme tehdä asiat entistä paremmin. Ajollisesti olen tyytyväinen nopeisiin osuuksiin, mutta hitaisiin mutkiin mentäessä on saatava enemmän rohkeutta. Annetaan nyt kuitenkin lumien sulaa ja aloitetaan sen jälkeen suunnitella kesäkautta ja sen neljää jäljellä olevaa SM-kilpailua, suunnitteli Mäkelä.

Lisätietoja löydät Joni Mäkelän kotisivuilta osoitteesta www.jonimakela.com

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa