Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

21.03.2007 / Jari Ketomaa

Jari Ketomaan SM-kultaa arvostetaan myös Japanissa

Viime vuosi oli Jari Ketomaan ralliuran menestyksekkäin kausi. Mitsubishi Lancerin tuoreimman Evo IX -kehitysversion rakentanut Ketomaa voitti ison N-ryhmän Suomen mestaruuden vahvan kauden jälkeen. 28-vuotias mikkeliläinen ajoi viime vuoden sarjassa kolme voittoa, kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmossijaa.

Menestys pistettiin merkille myös Mitsubishin tehtaalla Japanissa, ja suomalaiskuskille myönnettiin arvostettu Driver of the year -palkinto. Palkinnon myönsi Mitsubishi Motors Corporationin puolesta, general manager, Hikosaburo Shibata.
- Henkilökohtaisesti arvostan tämän palkinnon todella korkealle. Paljon olemme oman tiimini kanssa tehneet töitä menestyksen eteen. Sen jälkeen saavutetut hyvät tulokset ja palkinnot maistuvatkin erityisen makealta, Jari Ketomaa kiitteli.

- Tietenkin tämä palkinto osoittaa arvostusta myös kotoista rallin SM-sarjaakin kohtaan. Maailmalla on varmasti tiedossa se, että kuinka kova taso meillä täällä on.

- Mitsubishilla ajetaan rallia ympäri maailman, kaikissa maanosissa ja menestystäkin on tullut laajalla rintamalla. Kun tämä vuosittainen palkinto sitten osui minun kohdalleni, niin tuntuuhan se tietenkin hyvältä, Ketomaa totesi.

Koko Jari Ketomaan tiimi ja taustajoukot saivat myönnetystä palkinnosta lisää virtaa. Kesäkautta kohti valmistaudutaan nyt huolellisesti, ja Ketomaa lähtee tavoittelemaan lisää ykkössijoja talvikaudella saavutettujen kahden osakilpailuvoiton jatkoksi.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa