Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Välimäki

14.06.2007 /

Jussi Välimäki aikoo kaasuttaa karkuun Keski-Uusimaa SM-rallissa

Ralliautoilun SM-sarja palaa liki kolmen kuukauden kevättauolta lauantaina ajettavassa Keski-Uusimaa SM-rallissa. Edessä on kilpailukauden viides ja samalla ensimmäinen sorapinnalla ajettava ralli, joka pitää sisällään seitsemän erikoiskoetta ja noin 104 erikoiskoekilometriä.
 
Ulkomailla Aasian-tyynenmeren rallisarjan toisesta mestaruudesta sekä Suomessa ensimmäistä Suomen Mestaruustittelistä ajava tamperelainen Jussi Välimäki II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon kanssa starttaavat ensimmäiseen jäljellä olevasta neljästä kilpailusta erittäin luottavaisin mielin. Torstaina testierikoiskokeella Jussin ralliauto, A-ryhmäläinen Mitsubishi Lancer Evolution VII harppasi vauhdillisesti huimasti eteenpäin Jussin ja hänen tiiminsä löytäessä uusia lääkkeitä vauhdin parantamiseksi. A-ryhmän johtoasemasta kilpailuun starttaava Välimäki uskoo olevansa vahva kilpakumppani lauantaina.
 
- Pitkän kevättauon aikana olemme tehneet paljon kotiläksyjä vauhtimme parantamiseksi. Oli fantastista nähdä kuinka hienosti tiimimme on työnsä tehnyt kaikilla ralliautoilun osa-alueilla. Risto Tuominen, Marko Rämänen ja Juha Martikainen ovat tehneet korvaamatonta työtä vauhtimme eteen. Lisäksi testeissä paikalla oli ranskalainen David Potter kehittämässä automme keskilukko-ohjelmistoa, joka saatiin myös säädettyä sellaiseen kuntoon, että odotan todella mielenkiinnolla lauantaista kilpailua, kehräsi Välimäki kissamaisen autonsa kainalossa.
 
Keski-Uusimaa SM-rallissa ajetaan MM-sarjasta tutulla formaatilla; kolme erikoiskoetta kahteen kertaan. Kilpailun päättää yleisöerikoiskoe. Edessä on siis yksi MM-sarjan kolmesta osakilpailupäivästä. Välimäki II-kuljettajansa Jarkko Kalliolevon kanssa starttaavat kilpailuun lähtönumerolla 6.
 
- Olen keväällä ajanut kaksi kaksipäiväistä kansainvälistä rallikilpailua Aasiassa. Lähtökohtaisesti voidaan spekuloida meillä olevan pieni etulyöntiasema ajatellen allamme olevia soraerikoiskoekilometrejä. Myös lähtönumeromme on hyvä, sillä edellä lähteneet viisi kilpailijaa ovat putsanneet reittiä tien pinnassa olevalta irtosoralta. Uskonkin, että ilman teknisiä ongelmia meille on tulossa hyvä kilpailupäivä ja tulemme taistelemaan niin A-ryhmän kuin yleiskilpailun voitosta, puhkui Välimäki itseluottamusta.
 

Lauantaisen kilpailun ensimmäinen erikoiskoe starttaa klo 9.40. Maaliin kilpailijoita odotellaan iltapäivällä 17.15 aikoihin. 

Muista myös käydä Jussin kotisivujen galleriassa katsomassa kuvia sekä ennen kaikkea hupaisan videon keskiviikkoisista testeistä. Löydät ne osoitteesta www.jussivalimaki.com.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa