Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

16.06.2007 / Kosti Katajamäki

 
Kosti Katajamäki ajoi Keravan SM-rallissa yleiskilpailun kolmanneksi. Mitsubishi Lancer Evolution IX -autolla kilpaileva Katajamäki summasi samalla toiseksi korkeimmat SM-pisteet isossa N-ryhmässä ja nousi takaisin SM-sarjan johtoon.
 
Yleiskilpailun ja samalla N-ryhmän voitti hallitseva suomenmestari Jari Ketomaa, jolla Katajamäki ja kartanlukija Lasse Hirvijärvi hävisivät huipputasaisessa sekuntitaistelussa vain 17,5 sekuntia.
 
- Päivä oli osaltamme ongelmaton ja ajokin sujui virheittä. Kytkin petti aivan loppumetreille, mutta se ei ajamista haitannut. Vilpittömät onnittelut Ketomaalle. Hänen vauhtiinsa ei nyt kynnet riittäneet. Hieno taistelu ja SM-tilanteen kannalta tietysti oikein hyväkin, Katajamäki totesi kilpailun maalissa.
 
SM-sarjan yhteispisteissä viiden osakilpailun jälkeen Katajamäki johtaa (52,5 pistettä). Juha Salo on jäänyt 3,5 pisteen ja Ketomaa 10,5 pisteen päähän. SM-kausi jatkuu heinäkuussa Kouvolassa.
 

- Suomenmestaruus on tavoitteena, ja nyt on taas palattu takaisin ykköspaikalle. Jatkossa ajan taas sitten ensimmäisenä autona, mikä ei ole tietenkään paras paikka, mutta ei se mitään. Kyllähän tämä paikka on ihan ajamalla ansaittu, ja johdossa on kuitenkin ihan mukava olla, Katajamäki hymyili.

www.kostiwrc.com

 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa