Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

04.07.2007 / Toni Klemets

Toni Klemets kiihdyttää vauhtiaan rallin SM-sarjassa. Kesäkauden avauksessa turkulainen ajoi ison N-ryhmän neljänneksi ja paransi samalla asemiaan sarjan yhteispisteissä viidenneksi.

Mitsubishi Lancer Evolution IX -autolla ajava Klemets nostaa tavoitteensa tulevan viikonlopun Kouvolan osakilpailussa kärkikolmikkoon.

- Top3 -sijoitus kun tulee, niin sitten on aika hyvä. Ei siinä paljon muuta tarvitse tavoitteeksi miettiä. Se oli jo lähellä edellisessä osakilpailussa. Ja eikös se niin ole, että aina pitää pyrkiä parantamaan edellistä suoritusta. Samalla kaventuisi piste-ero SM-kärkeen, Klemets laskee.

- Kärjessä erot ovat ihan älyttömän pienet. Puhutaan yhdestä sekunnista suurinpiirtein viittä kilometriä kohden. Aika pienestä on siis menestyminen kiinni. Yhden risteyksen kun ajaa hiukan pitkäksi, niin kärkikolmikkoon ei ole mitään asiaa. Niin on tasaista nyt, Klemets korostaa.

Kouvolan kilpailu ei ole suosinut Klemetsiä (Turun Urheiluautoilijat) parina viime vuotena. Edellisvuonna kuume kaatoi miehen petiin ja viime kaatui puolestaan auto ojaan. Klemetsin ja kartanlukija Panu Plosilan onneksi reitti on nyt uudistettu.

- Aiempi kokemus Kouvolan teistä oli lähes nolla. Meidän kannalta hyvä näin, että reitti meni uusiksi. Ollaan muiden kanssa samalla viivalla, Klemets iloitsee.

Kouvolan osakilpailussa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta. Klemetsin ja Plosilan kilpailunumero on 10. Lisämausteen ralliin tuo Citroenin tehdastallin Daniel Sordo, joka hakee ajotuntumaa kovavauhtisiin suomalaisiin sorateihin jo elokuista Neste Oil Rallia ennakoiden.

www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa