Juha Salo
SM-rallifinaali Mikkelissä
Rallin SM-mitalit ovat jaossa tulevana viikonloppuna Mikkelissä.
Kauden kahdeksanteen kilpailuun lähdetään mielenkiintoisista
asetelmista, sillä mestaruuksista taistellaan viimeiseen
erikoiskoekilometriin asti vielä isossa N- ja A- ryhmissä. Ison
ännän mestarisuosikki Juha Salo starttaa rallifinaaliin reilussa
pistejohdossa. Ryhmän neljäs sija savolaisilla teillä varmistaisi
kultamitalit Karkkilaan.
- Tiedämme, minkä verran pisteitä Mikkelistä olisi saatava.
Taktiikka on lähteä prässäämään kilpakumppaneita ensimmäisistä
kilometreistä alkaen, mutta ei kuitenkaan lähteä hulluttelemaan.
Hiljaa ajamalla ei hyvää seuraa, Juha Salo suunnittelee.
Kolme viikkoa sitten ajettu Uudenkaupungin osakilpailu muutti ison
N-ryhmän mestaruustaistelun luonteen. Koko kauden tasatahtia
SM-pisteissä edennyt ryhmä - Juha Salo, Jari Ketomaa ja Kosti
Katajamäki - hajaantui Salon voiton sekä Ketomaan ja Katajamäen
keskeytyksien myötä. Karkkilalaiskaksikon, Salo-Stenberg, etumatka
venyi 19 pisteeseen.
- Mestaruuteen tarvittavaa suoritusta ei pidä liiaksi ajatella. On
kuitenkin sanottava, että takaa-ajajan asemassa kisaan lähteminen
olisi helpompaa. Silloin tietäisi tarkalleen, että rallissa olisi
tehtävä voittosuoritus, Salon kartanlukija Mika Stenberg
miettii.
Salo ja Stenberg jahtaavat takaa ison N-ryhmän neljättä
SM-kultaa. Aikaisemmat mestaruudet on kirjattu parivaljakon nimiin
vuosina 2002, 2004 ja 2005.
Ralli SM -sarja on vieraillut Mikkelissä totutummin kevättalvella.
Nyt seitsemän vauhdikkaana ja vaikeana pidettyä erikoiskoetta
ajetaan paljaalla soralla.
- Talven nuoteilla pärjää pitkälle. Ei mutkien suunnat ole
miksikään muuttuneet. En usko, että tiestön aikaisemmalla
tuntemuksella olisi suurta etua. Hyvät nuotit ratkaisevat tässäkin
kisassa paljon, Salo sanoo.
Mitsubishi Ralliart Finlandia edustavat Salo ja Stenberg lähetetään
reitille numerolla 1. Lähtöpaikka ei ole vieras, sillä kaksikko
kokeili "ladunavaajan" roolia kesäkauden avauskilpailussa
Keravalla.
- Ykkösnumero ei ole välttämättä niin paha paikka kuin Keravalla.
Tiet ovat nyt sateen jäljiltä pehmeämpiä, joten pienestä
lähtönumerosta voi olla tällä kertaa jopa etua, Juha ja Mika
miettivät.
Yltääkö Mitsubishi Lancer Evo 9:ä luotsaava Juha Salo neljänteen
mestaruuteen ja kauden päätavoitteeseensa? Se nähdään lauantaina
seitsemän erikoiskokeen ja 107 ek-kilometrin jälkeen.
- Jos auto pelaa, eikä tule tehtyä itse mitään virheitä, on siihen
kaikki mahdollisuudet, Juha Salo päättää.
Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net