Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

26.01.2008 / Matti Rantanen

Lammilainen ralliautoilija Matti Rantanen joutui pettymään Rovaniemellä ajetussa Ralli SM-kauden avauskilpailussa. Rantasen eteneminen päättyi heti lauantain ensimmäisellä erikoiskokeella.

Rantanen ja kartanlukija Jan Lönegren olivat avauspäivän kuuden erikoiskokeen jälkeen rallissa neljäntenä, mutta kaksikon hyvä sijoitus vaihtui ulosajon myötä keskeytykseen.
- Lähdimme heti hyökkäämään ja haastamaan kisaa johtavaa kolmikkoa. Ulosajo ei johtunut liiasta yrittämisestä tai riskinotosta, vaan nuottien kanssa oli ongelmia jo edellisessä mutkassa, Rantanen kertasi.

- Taisin kuulla väärin kartturin lukeman nuotin ja vedin lähes täysillä nypyn yli. Nypyllä sitten huomasin, että tie kääntyy voimakkaasti. Vauhtia oli arviolta 40 km/h liikaa, joten siinä tilanteessa ei ollut mahdollisuuksia pysyä tiellä.

Rantasen ohjastama Mitsubishi Lancer Evo9 pysähtyi kauaksi tiestä jääden katolleen lumihankeen.
- Koetin tietysti kääntää autoa kurvin suuntaan, mutta sillä vauhdilla suistuimme penkan läpi. Katolleen kääntyessämme vauhti oli jo hiljentynyt reilusti.

- Rytäkässä ei onneksi tullut suuria kalustovaurioita. Suurimmat vammat taitavat olla henkisellä puolella.

- Tästä epäonnistumisesta huolimatta täytyy suunnata pää pystyssä kohti seuraavaa kilpailua. Avauspäivänä vauhtimme oli pienistä ongelmista huolimatta ihan tyydyttävällä tasolla, Rantanen summasi.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 34 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 25 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 20 pistettä SAU (Rally2)
4. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 16 pistettä KeurUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 13 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa