Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki

05.03.2008 / Kalle Pinomäki

Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu ajetaan viikonloppuna Nilsiässä. Samalla kilpailu päättää talvikauden. Kalle Pinomäki on jo korkannut nelivetodebyyttivuotensa ensimmäiset SM-pisteet, ja lisäpisteet ovat tietenkin vahvasti mielessä viikonlopun kilpailusta.

Turkulainen ajoi edellisessä Laukaan osakilpailussa Mitsubishillään kahdeksanneksi (iso N-ryhmä).
- Virallinen sijoitustavoite on nyt johonkin siihen sijoille 5-6, Pinomäki ynnää.

Pinomäki teki perusteellista ennakkovalmistautumista Set Promotion -tallin kanssa ja ajoi tiistaina peräti 160 kilometriä testiä. Matkaa vastaa hyvinkin puoltatoista SM-rallia.
- Koitimme erilaisia asioita. Kaikki toimi hienosti ja mielestäni auton kanssa mentiin selvästi taas eteenpäin ja oma vauhtikin kasvoi. Edelleen tässä opiskellaan autoa. Ei muutamassa testissä ja kahdessa SM-rallissa ole vielä voinut oppia kaikkia juttuja, etuvetoisista nelivetoiseen turboautoon vaihtanut kuski korostaa.

Nilsiä onkin Pinomäelle eräänlainen välitilinpäätös. Talvikausi on takana ja kesäkausi edessä, ja ensimmäinen aita nelivetoprojektissa ylitetty.
- Suunnitelman mukaan mennään, ja se on aika hyvin pitänyt. Vauhti kasvaa kilometri kilometriltä. Kesällä sitten taas yritetään hypätä vauhdissa porrasta ylemmäs, Pinomäki miettii.

Ison N-ryhmän SM-sarjaa johtaa maksimipistein (39) Juha Salo. Nilsiän kilpailu alkaa jo perjantai-iltana yleisöerikoiskokeella. Pinomäki ja hänen kartanlukijansa Matti Kaskinen starttaavat talvikauden paketoivaan kisaan numerolla 23.


www.setpromotion.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 34 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 25 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 20 pistettä SAU (Rally2)
4. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 16 pistettä KeurUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 13 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa