Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Sohlberg

07.03.2008 /

Laukaan Peurunkarallissa SM-pistetilinsä avannut Kristian Sohlberg, 29, lähtee luottavaisin mielin kotimaisen arvosarjan talvikauden päättävään Nilsiän kisaan. Piinkovassa N-ryhmässä S2000-luokan Fiat Abarth Grande Puntolla kilpailevan espoolaiskuljettajan autoon on ehditty tehdä Laukaan ja Nilsiän SM-rallien välillä muutoksia, joihin Sohlberg on erittäin tyytyväinen.
- Olemme ottaneet uuden auton kehitystyössä jälleen askeleen oikeaan suuntaan. Auton ajaminen on helpottunut ja se istuu jo tuntuvasti paremmin tiehen. Abarthin voimansiirtoa on muutettu keski- ja etulukon osalta, jolloin aiempiin vetopidon ja ohjattavuuden ongelmiin on löydetty selkeitä parannuksia.

Sohlberg ja hänen kartanlukijansa Peter Flythström, 31, ajoivat Nilsiän SM-rallin onnistuneet testit torstai-illalla Joutsassa samalla tiellä, jossa he valmistautuivat myös Laukaan kisaan.
- Pekka Siltanen oli apunamme testeissä ja se näkyi heti toivotulla tavalla iskaripuolella. Nyt auto toimii siltäkin osin ensimmäistä kertaa, kuten kuuluukin. Testi oli samalla hyvä vertailukohde siihen nähden, missä olimme auton osalta vielä ennen kolmen viikon takaista Peurunkarallia, korostaa Sohlberg.

"Teiden pitäisi sopia aika hyvin pienelle autolle"

Sohlberg lähtee piiskaamaan Abarthiaan kieroilla pohjoissavolaisilla teillä N-ryhmän kärjen vauhtiin.
- Luottamus autoon on kohdallaan, eli mennään taas niin kovaa kuin päästään ja katsotaan tilannetta sitten myöhemmin.
Nilsiän TahkoSpa-ralli tarjoaa hienot puitteet ja olosuhteet todelliselle talvikisalle.

- Lunta on aika paljon ja tiet ovat hienossa kunnossa. Lisäksi pätkät ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden pitäisi sopivia hyvin pienelle autolle, kuvailee Sohlberg.

Sohlberg suuntaa Abarthinsa reitille kahdeksantena autona.
- Teiden pinnassa on edelleen jonkin verran irtolunta. Katsotaan nyt, ovatko ne ehtineet putsaantua ennen minun vuoroani.

Nilsiän SM-rallissa rouhitaan piikkipyörillä jäätä ja lunta kahdeksalla erikoiskokeella, joiden yhteispituus on 113 kilometriä.
Kisa käynnistyy todenteolla lauantaina, mutta yleisöä viritellään sopivasti vauhdikkaaseen rallitunnelmaan jo perjantaina illansuussa, kun 2,4 kilometrin mittainen avauserikoiskoe pyöritetään Tahkovuoren Tahkolahdelle auratulla jääradalla.

Nilsiän rallin jälkeen SM-sarjassa ohitetaan kevään rospuuttokausi reilun kolmen kuukauden tauolla. Rallin SM-kausi käynnistyy 14. kesäkuuta Keravalla sarjan neljännen osakilpailun merkeissä.


Lisätietoja:
Kristian Sohlberg
+358 40 9030 560
kristian@sohlberg.org

www.kristiansohlberg.com

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa