Facebook Twitter Email Pinterest

Talvikausi päättyi Tahkolla Jussi Välimäen voitonjuhliin

08.03.2008 /

Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu ja talvikauden päätöskisa ajettiin perjantaina ja lauantaina Nilsiän ympäristön vauhdikkailla teillä. Upeissa savolaismaisemissa nautittiin kunnon talvirallista auringon paistaessa ja pakkasen paukkuessa. Kisa käynnistyi perjantaina yleisöerikoiskokeella, ja lauantaina ralli jatkui vielä seitsemän "perinteisen" erikoiskokeen verran. Yleiskilpailun ja Ryhmä A:n voittoon ajoi Jussi Välimäki. Jari Ketomaa oli nopein isossa N:ssä ja pienessä N-ryhmässä Ailu Magga nappasi uransa ensimmäisen ykköstilan.

Välimäki nousi Ryhmä A:n voittoon

Ryhmä A:ssa lauantain pelin avasi pohja-ajalla Jukka Ketomäki Skoda Octavia WRC:llään. EK:lla 3 Ketomäen matka kuitenkin katkesi sytytystulppaongelmiin. Sen jälkeen ryhmän kärkipaikasta käytiin kolmen EK:n ajan tiukkaa sekuntikamppailua edellisestä kisasta tutun taisteluparin, eli Subarulla ajavan Janne Tuohinon ja Fordilla ajavan Ari Vihavaisen kesken. Heistä Tuohino piti ykköspaikkaa erikoiskokeilla 3 ja 4. Viidennellä EK:lla Tuohinon Subarun "vanha" vaihdelaatikkovika iski jälleen ja mies jäi Vihavaisen kellottamasta pohja-ajasta yli puolitoista minuuttia. Vihavainen siis otti johtopaikan hetkeksi, mutta kuudennella erikoiskokeella kärkipaikan otti haltuunsa Jussi Välimäki.

Tuohinon vaihdelaatikko alkoi kuin ihmeen kaupalla toimia jälleen, ja kuudennella EK:lla mies jäi vain 0,5 sekuntia Välimäen pohja-ajasta. EK7:llä Tuohino oli jälleen nopein, mutta Välimäki piti johtopaikkansa ja Vihavainenkin pysyi Tuohinon edellä. Kahdeksas ja viimeinen erikoiskoe meni myöskin Tuohinon piikkiin, mutta lopputuloksissa hän jäi Välimäen ja valimakiVihavaisen taakse kolmanneksi.

- Tämä voitto tuli itsellekin vähän yllätyksenä, mutta oikeaan paikkaan tämä tuli! Iltapäivällä vasta rupesi tulemaan hyvin ja EK5:llä vasta kunnolla heräsi. Viimeisellä pätkällä meinasin ajaa varmaan parikymmentä kertaa pihalle - päätettiin että voitto tai ei mitään, Jussi Välimäki analysoi maalissa.

- Ihan hyvältähän tämä sarjatilanne näyttää meidän kannaltamme, ja kyllä me vielä voittojakin ajetaan - eivät nämä kakkostilat voi kaiken aikaa tyydyttää. Kokonaisuuden kannalta asetelmat ovat kuitenkin hyvät ja mestaruudestahan tässä ajetaan, kauden kolmannen perättäisen kakkostilan napannut Ari Vihavainen kommentoi.

- Ei tällä ole kauhean paljon enää kilpa-ajon kanssa tekemistä. Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella meillä vielä kaikki vaihteet toimivat, mutta sen jälkeen viitosvaihde on ollut hukassa. Viidennellä erikoiskokeella seistiin puolitoista minuuttia. Keppivaihde toimi välillä, joten hydraulinen vika tämä on, Janne Tuohino harmitteli.

Jarmo Mikkonen, joka vihdoin oli saanut Peugeot 206 WRC -autonsa kuntoon ajoi ulos EK3:lla.

Ryhmä A, EPÄVIRALLISET tulokset:
1. Jussi Välimäki Mitsubishi Lancer Evo 8 1.06.45,5; 2. Ari Vihavainen Ford Focus WRC +11,4; 3. Janne Tuohino Subaru Impreza WRC +1.12,3; 4, Timo Pulkkinen Subaru Impreza WRC +5.10,5; 5. Anssi Mustonen Mitsubishi Lancer E6 +6.06,4 WRC +6.06,4

Ryhmä A, EPÄVIRALLINEN pistetilanne:
1. Ari Vihavainen 44
2. Jussi Välimäki 39
3. Janne Tuohino 25
4. Arto Juolahti 24
5. Reijo Muhonen 19
= Timo Pulkkinen 19

Ketomaalle neitsytvoitto uudella Subarulla

Ison N-ryhmän puolella Kosti Katajamäki Mitsubishi Lancer Evo 9:llä ja Teemu Arminen Subaru Impreza WRX:llä avasivat pelin räväkästi. Kosti oli nopein EK2:lla, mutta Arminenkin oli heti aamusta hereillä ja jäi pohja-ajasta vain 0,2 sekuntia. Suurin "pommi" tuli kuitenkin päivän toisella erikoiskokeella, EK:lla 3, kun kauden kahta aiempaa SM-rallia hallinnut Juha Salo ajoi Mitsubishillään ulos ja joutui jättämään leikin sikseen. Teemu Arminen koki saman kohtalon neljännellä EK:lla.

Kosti Katajamäen kisa puolestaan meni pilalle päivän ensimmäisen huollon jälkeen, kun hän sai kolmen minuutin rangaistuksen tultuaan kolme minuuttia liian aikaisin aikatarkastusasemalle. Viimeisintä mallia olevalla Subaru Impreza WRX 2008 -autolla ajava Jari Ketomaa siirtyi johtoon EK4:llä ja piti paikkansa loppuun saakka. Mainion vauhtijyvän talven kahdessa viimeisessä osakilpailussa löytänyt AKK-Motorsportin valmennusryhmään kuuluva Matti Rantanen ajoi Mitsubishi Lancer Evo 9 -autollaan toiseksi. Kolmannen sijan nappasi niin ikään hyvään iskuun äitynyt Mitsubishi-kuski Marko Kakko.

ketomaa- Kun kevät tässä tehdään töitä, niin hyvä tulee. Ollaan tosi tyytyväisiä tähän tulokseen ja auto vaan kehittyy. Kausi tuntuu tasoittuvan aina jossain vaiheessa. Koitetaan olla taas ykkösiä kauden lopussa, nythän olisi jo Subarun vuoro viedä mestaruus, Jari Ketomaa heitti ja jatkoi: - Tosi hyvin meni tämä kisa, ajollisesti oli virheetön päivä. Hyvin tultiin, vaikka viimeisellä pätkällä tosin jo varmisteltiin, kun tiedettiin tilanne.

- Ei voi olla kovin tyytyväinen päivään. Vähän ajo tökki paikoittain ja auton säätöjen kanssakin on vielä tekemistä, mutta toisaalta, ikinä ennen ei ole ollut näin hyviä pisteitä kasassa talven jälkeen, Matti Rantanen kertoi.

- Hyvältä tuntuu! Tästä on hyvä lähteä kesään. Viimeinen EK ajettiin vaan niin että päästään maaliin ja varmistettiin hyvät pisteet, Marko Kakko kommentoi maalissa.

Iso N-ryhmä, EPÄVIRALLISET tulokset:
1. Jari Ketomaa Subaru Impreza WRX 1.07.01,5; 2. Matti Rantanen Mitsubishi Lancer E9 +26,3; 3. Marko Kakko Mitsubishi Lancer E9 +1.11,9; 4. Jarkko Nikara Mitsubishi Lancer E9 +1.25,1; 5. Heikki Westerlund Mitsubishi Lancer E9 +2.20,2

Iso N-ryhmä, EPÄVIRALLINEN pistetilanne:
1. Juha Salo 39
2. Kosti Katajamäki 34
3. Jari Ketomaa 31
4. Marko Kakko 27
5. Matti Rantanen 24

Ailu Maggalle uran ensimmäinen Ralli SM -voitto

Lauantaipäivä käynnistyi tälle kaudelle tyypilliseen tyyliin Joonas Lindroosin kellottaessa nopeimman ajan EK2:lla, joka oli päivän ensimmäinen koitos. Onnetar ei kuitenkaan ollut pienessäkään N-ryhmässä alkukautta dominoineen kuljettajan puolella. Lindroos nimittäin kärsi vaihdelaatikko-ongelmista EK:lla 4, viidennellä erikoiskokeella auto kävi penkassa ja keskeytys tuli lopulta EK5:n jälkeen.

Ailu Magga otti ohjakset käsiinsä EK3:sta lähtien ollen nopein kaikilla muilla paitsi EK6:lla, joka meni Erno Randelinin nimiin. Talvikauden muissa kisoissa kakkoseksi ajanut Ville Hautamäki kellisti autonsa ojaan neljännellä erikoiskokeella ja joutui monen muun tavoin keskeyttämään. Kisan kakkoseksi Tahkolla ajoi Vesa Hirvonen ja kolmanneksi "kotipoluillaan" Erno Randelin. Kärkikolmikon kaikki kuskit luottivat Honda Civic Type R -autoihin.

magga

- Nyt on hyvä fiilis! Kauan on saanut ajaa, että se ensimmäinen voitto tuli. Meillä meni testeissä moottori, ja nyt kun on autossa uusi kone, niin vääntöä on paljon enemmän. Mielenkiintoisista asetelmista lähdetään kesään, Ailu Magga riemuitsi.


Pieni N-ryhmä, EPÄVIRALLISET tulokset:
1. Ailu Magga Honda Civic Type R 1.12.28,5; 2. Vesa Hirvonen Honda Civic Type R +37,9; 3. Erno Randelin Honda Civic Type R +47,9; 4. Jani Hirvonen Honda Civic Type R +1.11,0; 5. Antti Rintamäki Honda Civic Type R +2.05,3

Pieni N-ryhmä, EPÄVIRALLINEN pistetilanne:
1. Joonas Lindroos 39
2. Ailu Magga 37
3. Vesa Hirvonen 35
4. Ville Hautamäki 32
5. Antti Rintamäki 18
= Erno Randelin 18



Lopulliset viralliset tulokset löytyvät osoitteessa http://www.tenab.net


MTV3 lähettää TahkoSpa SM-rallin kisakoosteen sunnuntaina 9.3. klo 13:50.

Seuraava osakilpailu: Keski-Uusimaa SM-ralli, Kerava, 13.-14.6.2008

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa