Facebook Twitter Email Pinterest

Anssi Mustonen

12.06.2008 /

Ensikertalaisena Suomen MM-ralliin osallistuvan suonenjokelaisen Anssi Mustosen, 37, valmistautuminen elokuussa Jyvässeudulla ajettavaan legendaariseen sorateiden Grand Prixiin alkaa tulevana lauantaina Keravan ympäristössä kaasuteltavasta Keski-Uusimaa SM-rallista. A-ryhmäläistä Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautoa ohjastava Mustonen II-kuljettajansa Kari Kallion kanssa starttaavat Keravan kahdeksalle erikoiskokeelle ja 90,3 erikoiskoekilometrille SM-sarjan A-ryhmän yhdeksänneltä sijalta.

Talven kolmessa SM-rallissa nousujohteisesti kilpaillut Mustonen aikoo sorakauden avausrallissa jatkaa siitä mihin talvella jäi. Tunturirallin keskeytyksen jälkeen Peurunkarallista irtosi seitsemäs sija ja talvikausi huipentui Nilsiässä A-ryhmän viidenneksi nopeimpaan suoritukseen. Tällä logiikalla Mustosen pitäisi Keravalta saavuttaa palkintokoroke. Vaatimaton savolainen ei väittämään yhdy.

- SM-sarjan kaikissa kolmessa ryhmässä kilpailu palkintokorokesijoituksesta on todella kiivasta ja rehellisyyden nimissä kahdeksan vuotta vanhalla kilpa-ajoneuvolla kahta kehitysversiota uudempia ja erityisesti WRC-autoja vastaan ajaminen on todella mahdotonta. Silti olen erittäin tyytyväinen mikäli Keravalla pystymme uusimaan talven Nilsiän osakilpailun viidennen sijan. Rennolla, mutta silti toiveikkain mielin lähdetään reitille, Mustonen suunnitteli.

Keski-Uusimaa SM-rallin ominaispiirre on neljän vaativan erikoiskokeen ajaminen kahteen kertaan siten, että huollossa käydään vain kertaalleen.
Tämä asettaa kilpailustrategian vastaamaan vallitsevia, nykyajan rallin olosuhteita. Mustonen toivottaa uudistuksen tervetulleeksi.

- Ralli on aina ollut niin nopeus- kuin kestävyyskilpailu ja nyt SM-sarja entisestään lähenee niin tätä kuin MM-sarjan ajatusmaailmaa. Yksi huoltokerta tarkoittaa sitä, että perjantaina on reitin tutustumisjaksolla tehtävä tarkat nuotit, sillä ensimmäiseenkään rengasrikkoon ei ole varaa tai muuten tipumme auttamatta kauas kärjen vauhdista. Silti mikäli tavoitteeseemme haluamme yltää on meidän ajettava täysillä heti ensimmäisestä erikoiskoekilometristä lähtien, Mustonen mietiskeli.

Kilpailukauden kohokohtana Suomen MM-ralli

Pohjoismaiden kesän suurin yleisötapahtuma ja useaan kertaan ralliautoilun MM-sarjan parhaimmaksi ralliksi valittuun Suomen MM-rallin on aikaa enää 50 päivää. Keravan SM-ralli on monelle kuljettajalle ensimmäinen kahdesta harjoituskilpailusta toisen ollessa heinäkuun alussa Kouvolassa ajettava SM O.K Auto ralli. Näin myös Rally-Anssi Mustoselle, joka tulee tekemään kansainvälisen debyyttinsä Suomen MM-rallissa.

- Meille avautui hieno tilaisuus osallistua Suomen MM-ralliin emmekä aio jättää sitä hyödyntämättä. Ajamme kilpailun nyt rakenteilla olevalla A-ryhmän Mitsubishi Lancer Evolution VI ralliautolla ja tavoitteenamme on ajaa ongelmaton kilpailu, nähdä sen maalilippu. Mukavana bonuksena olisi olla nopein ensikertalainen, Mustonen toivoi.

Anssi Mustonen II-kuljettajansa Kari Kallion kanssa starttaavat lauantaiseen Keski-Uusimaa SM-ralliin lähtönumerolla 38. Kilpailu alkaa klo 10 ja maaliin Mustosta odotellaan klo 18.30 aikoihin. Lähes reaaliaikaisen tulospalvelun löydät netistä osoitteesta www.tenab.net.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa