Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

06.11.2008 / Juha Salo

Kiinan rallimestaruussarja, osakilpailu 4/5
7.-9.11.2008 Longyou

Kauden neljäs osakilpailu käsillä

Kotimainen rallin SM-sarja on ollut talviunilla jo tovin, mutta tuoreen suomenmestarikuljettajan Juha Salon rallikausi jatkuu. Kiinan rallimestaruussarjassa edetään viimeistä edelliseen osakilpailuun, joka ajetaan tulevana viikonloppuna Longyoussa. Pistemetsästys käy kovilla kierroksilla, sillä Salo on yhdessä kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa kiinni mestaruudessa. Kiinan rallisarjan neljännessä osakilpailussa ovat mukana myös Aasian-Tyynenmeren rallisarjan pisteistä ajavat kuljettajat.

Kiinan rallikausi käynnistyi touko-kesäkuun vaihteessa Shanghaista. Kiinan suurimmasta kaupungista Juha Salon ja Mika Stenbergin matka jatkui Moheen ja sieltä Changbaihin. Suomalaiskaksikon saldoksi kolmesta osakilpailusta on tullut yksi voitto, yksi keskeytys sekä sijoittuminen terävimmän kärjen ulkopuolelle. Siitä huolimatta sarjan mestaruus on sinivalkoisissa hyppysissä, sillä Salo tiimeineen pitää pistetilanteessa kärkipaikkaa reilulla kymmenellä pisteellä.

Tulevana viikonloppuna ajetaan yhteensä 16 erikoiskoetta. Ralli alkaa perjantain super-erikoiskokeella ja päättyy sunnuntaina lähes 240 ek-kilometrin jälkeen. Mitsubishilla ralliin lähtevä Salo kisaa Longyoussa toista kertaa.

- Tulossa on aivan erityyppinen ralli kuin tämän kauden kaksi aikaisempaa, joissa tiestö ja olosuhteet olivat kuin Suomessa. Kisaan pitää lähteä aivan toisella tapaa, erilaisella ajotyylillä ja autolla. Reitti on lähes sama kuin viime vuonna eli vaativa, haastava ja keskinopeudeltaan erittäin hidas. Luvassa on viikonlopuksi kovia sateita, joten tiet ovat taatusti vielä mutaisia, Salo kuvailee.

Kylmiltään Salon ja Stenbergin ei tarvitse reitille lähteä. Kaksikko ajoi onnistuneet testit alkuviikosta. Suomalaiskuljettajan alla on kiinalaistiimin Mitsubishi - sama, jolla Salo voitti Changbaissa reilu kuukausi sitten. Kauden toisen kilpailun ulosajossa romuttunut auto ei ole vielä ajokunnossa.

- Teimme hyvät testit kahdella erityyppisellä tiellä. Auto on iskussa ja kuljettajakin on hyvässä ajovireessä. Tavoitteena on onnistua taistelemaan kärkisijoista, Salo pohtii.

Salo ja Stenberg starttaavat reitille kahdeksantena autokuntana heti Aasian-Tyynenmeren sarjaan osallistuvien kuljettajien jälkeen.
Vauhtimittarina suomalaisille toimii APRC-sarjan mestaruuden jo varmistanut Cody Crocker.

- Myös David Higginsiä on seurattava. Hän tulee varmasti meidän perässä lujaa. Itse tarkkailen mielenkiinnolla, miten oma vauhtini riittää Crockerille. Hulluttelemaan sitä ei voi kuitenkaan ruveta. Jos reitillä ajetaan 180 asteen mutkia vuoren rinteellä liejussa, saa todella olla tarkkana, Salo päättää.

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa