Facebook Twitter Email Pinterest

Taistelu Nuorten suomenmestaruudesta alkaa

20.02.2009 / Taistelu Nuorten suomenmestaruudesta alkaa

Ralli SM -sarjan osakilpailuiden ohella käydään jatkossa taistoa myös Nuorten suomenmestaruudesta. Nuorten SM-pisteistä aletaan kisata ensimmäistä kertaa kaudella 2009 Mikkelin SM Vaakuna-Rallissa. Nuorten suomenmestaruudesta ajetaan jatkossa SM2-luokan sisällä.

Joonas LindroosRalli SM -sarjassa kilpaillaan Nuorten suomenmestaruudesta kauden toisesta osakilpailusta alkaen. Nuorten mestaruustaistoon osallistuvat automaattisesti kaikki SM2-luokkaan ilmoittautuneet ilman erillistä ilmoittautumista. Mestaruudesta voivat taistella enintään vuoden 2008 aikana enintään 25 vuotta täyttäneet kuljettajat. Nuorten SM-pisteet lasketaan osakilpailuista 2-7.

Viime kaudella ykköspallille ajanut Henri Holappa ja sarjan toiseksi kaasuttanut Jussi Kumpumäki nähdään myös kaudella 2009 tavoittelemassa uudistunutta Nuorten suomenmestaruutta. Myös Joonas Lindroos, joka ajoi kauden avausosakilpailussa, Arctic Lapland Rallyssa, selkeään voittoon on mukana Nuorten suomenmestaruustaistossa.

Nuorten suomenmestaruuden voittaneista suomalaisista maailmanmaineeseen ovat nousseet muun muassa Markku Alen ja Marcus Grönholm.

Nuorten suomenmestaruus avaa ovia maailmalle

Kaudella 2009 Nuorten suomenmestaruus siirtyy Ralli SM -sarjan alaiseksi, ja SM-pisteistä ruvetaan kisaamaan sarjan muiden osakilpailuiden ohessa. Nyt myös ajokalusto on sama kuin SM2-luokassa. Lisäksi kilpailut ovat jatkossa ennakkotutustuttavia.

Uudistusten myötä Nuorten suomenmestaruustaistossa pärjääminen avaa myös uusia ovia kilpailijoille niin Suomessa kuin ulkomailla.

- Nuorten suomenmestaruudesta ajaa jatkossa maan parhaat, nuoret kilpailijat. Meillä on Suomessa urheilupuolikunnossa ja useita eri sarjoja, joissa ajamisen voi aloittaa. Kun kokemusta on karttunut riittävästi, siirrytään ajamaan Rallin SM -sarjaa, Ralli SM -sarjan lajipäällikkö Risto Laine kertoo.

- Määrän sijaan laatu ratkaisee. Nuorten suomenmestaruuden voittaminen onkin nyt todella kova juttu maailmalla. Sarjan merkitys sellaisille kavereille, jotka tähtäävät maailmalle, on todella suuri, Laine jatkaa.

Ralli SM -logo

Lisätietoja:
AKK Sports Oy, sarjatiedottaja Hennariikka Andersson, 040 845 8066, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi.

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa