Facebook Twitter Email Pinterest

Janne Tuohino

24.02.2009 / Janne Tuohino

Kiiminkiläisen Janne Tuohinon ensiesiintyminen N-ryhmän Subaru Impreza WRX STi -ralliauton ratin takana päättyi ennen kuin se edes kunnolla ehti alkaa. Odottavaisin mielin SM Vaakuna-Rallin seitsemälle pikataipaleelle ja sen 102,50 erikoiskoekilometrille startannut Tuohino joutui pettymään kolmannen pikataipaleen alussa sattuneen ulosajon seurauksena. Oikealle taittavassa nopeassa mutkassa Tuohinon Subaru irtosi ralliladulta päätyen syvään ojaan. Keskeytyshetkellä Tuohino piti hallussaan kilpailun 12. sijaa.

- Autoni peräpää irtosi tiestä eikä ulkomutkan penkka kestänyt osumaa. Valahdimme syvään ojaan josta ei vähäisen katsojajoukon avustamana päästy ylös kuin lapiohommien jälkeen, kertasi Tuohino tapahtunutta.

- Penkat levisivät myös ensimmäisellä ja toisella pikataipaleella eikä kello siitä tykännyt, perusteli Tuohino 12. sijaansa.

Kotiläksyjä edessä ennen seuraavaa osakilpailua

Pettymyksestä huolimatta Tuohino on aloittanut valmistautumisen vajaan kahden viikon päästä Joensuussa ajettavaan kilpailukauden kolmanteen ja samalla talven viimeiseen SM-ralliin. Janne tietää mistä vauhti voittokamppailuun saadaan aikaiseksi.

- Seuraavan reilun viikon aikana edessä on monta päivää testierikoiskokeella. Ohjelmassa on saada niin auton säädöt kuin kuljettajan ranteet tuloskuntoon. Paljon on pienessä ajassa tehtävää ja harjoitusten jälkeen uskon olevani huomattavasti kilpailukykyisempi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Joensuussa ajettavassa SM-rallissa, Tuohino toivoi.

Lopputulokset SM Vaakuna ralli, Mikkeli:
1. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX STi, 56:19,4
2. Jarkko Nikara & Petri Nikara, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +27,8sek
3. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +49,2sek
4. Kristian Sohlberg & Peter Flythström, Subaru Impreza WRX STi, +1:01,1sek
5. Jukka Ketomäki & Jarkko Alanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, +1:05,7sek
---
kesk. Janne Tuohino & Markku Tuohino, Subaru Impreza WRX STi, ulosajo

Ralliautoilun SM-sarjatilanne 2/7 osakilpailua:
1. Jari Ketomaa, Subaru Impreza WRX STi, 31 pistettä
2. Jussi Välimäki, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 25 pistettä
3. Juha Salo, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 24 pistettä
4. Kosti Katajamäki, Mitsubishi Lancer Evolution IX 20 pistettä
5. Jukka Ketomäki, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 18 pistettä
6. Kristian Sohlberg, Subaru Impreza WRX STi, 10 pistettä
7. Marko Kakko, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 10 pistettä
8. Joni Nikko, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 10 pistettä
9. Janne Tuohino, Subaru Impreza WRX STi, 8 pistettä
10. Tommi Luostarinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 7 pistettä

Lisätietoja:
www.jannetuohino.com

Jani Kekoni / Janne Tuohinon tiedotus
jani.kekoni@plopcrew.net
040 515 6870

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa