Facebook Twitter Email Pinterest

Janne Tuohino

09.03.2009 / Janne Tuohino

- Kiiminkiläisen vauhti Subarulla kasvaa

Joensuun ympäristössä ajettu kansallisen Ralli SM -sarjan kolmas ja samalla viimeinen talviralli toi kiiminkiläiselle Janne Tuohinolle talvikauden parhaimman sijoituksen. Huikean pitkän ralliuransa toista kilpailua N-ryhmäläisellä Subaru Impreza WRX STi ralliautolla ajanut Tuohino kaasutteli Joensuun ympäristön SM-Itärallin neljänneksi nopeimman suorituksen. Janne kartanlukijansa Markku Tuohinon kanssa olivat tyytyväisiä saavuttamaansa sijoitukseen ja sen tuomaan kahdeksaan SM-pisteeseen.

- Olimme nyt huomattavasti paremmin kartalla kuin kaksi viikkoa sitten pettymykseen päättyneessä Mikkelin SM-rallissa. Koko pitkän kilpailupäivän ajan saimme nauttia tiiviistä kilvanajosta sekä maukkaista sekuntikamppailuista. Neljäs sija on hieno talvikauden päätös ja antaa runsaasti motivaatiota kesäkauteen, Tuohino kertoo.

- Vaikka talvikausi päättyi sijoituksellisesti erinomaisella tavalla, jäi meille silti kotiläksyjä tehtäväksi kärkimiesten aikaeron saavuttamiseksi. Erikoiskokeilla tein runsaasti vaihdevirheitä ja kärsin niissä kohtuuttomasti aikahukkaa. Tämäkin on asia, joka tulee aktiivisen harjoittelun kautta korjaantumaan ja sitä kautta kilpailusuoritus paranemaan, Tuohino tietää.

Talvikausi ei ehkä ole vielä ohitse

Ralli SM -sarja jää nyt vajaan kolmen kuukauden tauolle. Seuraavan kerran SM-mitaleista ajavat ralliautoilijat kokoontuvat kesäkuussa Valkeakosken ympäristön erikoiskokeilla. Siinä missä usea kuljettaja piilottaa kilpailukalustonsa autotallin uumeniin odottamaan lumien sulamista, aikoo Tuohino ajaa vielä yhden talvikauden kilpailun ennen taukoa.

- Maaliskuun lopulla Rovaniemellä ajetaan perinteikäs Suopunki ralli ja nyt pohdin mahdollisuutta osallistua siihen. Samalla se olisi erinomainen testikenttä saada kehitettyä autoamme. Katsotaan nyt ensiksi miten saan sovitettua kiireisen siviilielämän työkuviot yhteen rallin ajankohdan kanssa, Tuohino mietiskeli.

Lopputulokset Abloy SM Itäralli, Joensuu:
1. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX Sti, 54:19,7
2. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +23,3sek
3. Kristian Sohlberg & Peter Flythström, Subaru Impreza WRX STi, +48,9sek
4. Janne Tuohino & Markku Tuohino, Subaru Impreza WRX STi, +1:12,3sek

Ralliautoilun SM-sarjatilanne 3/7 osakilpailua:
1. Jari Ketomaa & Miika Teiskonen, Subaru Impreza WRX STi, 46 pistettä
2. Jussi Välimäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 37
pistettä
3. Kosti Katajamäki & Lasse Hirvijärvi, Mitsubishi Lancer Evolution IX, 24
pistettä
---
7. Janne Tuohino & Markku Tuohino, Subaru Impreza WRX STi, 16 pistettä

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa