Jari Ketomaa
Ralli SM-sarjan kärkimies Jari
Ketomaa lähtee hyvistä asemista kesäkauteen, kun kevättauon jälkeen SM-pisteistä kilpaillaan Valkeakoskella 5.-6. kesäkuuta. Ketomaa saavutti talvikaudella kaksi voittoa ja kolmossijan, joten mikkeliläinen pitää SM-sarjan johtoa hallussaan yhdeksän pisteen turvin ennen Jussi Välimäkeä.
Subaru-kuljettaja Ketomaa suoritti onnistuneet ennakkotestit, ja autoon luokitellut uudet osat lupailevat kilpailukyvyn parantuvan entisestään.
- Maaliskuun jälkeen autoon on saatu luokituksen sallimia päivityksiä, joten vauhdin pitäisi niiltä osin hieman parantua. Voimansiirron ja iskareiden osalta olemme tehneet kehitystyötä, Ketomaa kertoi.
- Uudistusten jälkeen luottamus kilpuriin on nyt hyvällä tasolla. Voitosta lähdetään toki aina ajamaan, mutta varsinasta voittamisen pakkoa ei ole nyt joka kisassa, koska pistetilanne on meidän kannalta hyvä.
Perjantaina liikkeelle
SM-sarjan kesäkausi alkaa muutaman vuoden tauon jälkeen taas Valkeakosken Waltikka-Rallilla. Edellisen kerran Valkeakosken ympäristössä SM-pisteistä kamppailtiin vuonna 2006, jolloin Ketomaa ajoi luokkavoittoon.
Waltikka-Ralli starttaa uuden konseptin mukaisesti perjantai-illan supererikoiskokeella, joten yleisö pääsee seuraamaan kilpailua kahtena päivänä.
- Perjantain aloitus on mielestäni positiivinen asia, kun kilpailu ja myös me kilpailijat saamme enemmän näkyvyyttä, Ketomaa totesi.
- Viime päivien sateinen keli ei haittaa ainakaan meidän autokuntaa, koska lähdemme ensimmäisenä autona reitille. Aivan kuivalla kelillä irtosora hidastaa aina ensimmäisiä autoja. Kesän tavoitteena olisi säilyttää sarjajohtajan ykkösnumerot kauden loppuun saakka, kolmatta SM-titteliään tavoitteleva Ketomaa summasi.
Perjantaina ensimmäinen autokunta starttaa Valkeakoskella reitille klo 1901. Lauantaina yötauon jälkeen aamu alkaa klo 8.00 huollolla, josta lähdetään erittäin vaativille erikoiskokeille. Klo 16.40 aikoihin voittajaa odotellaan maaliin.