Facebook Twitter Email Pinterest

Vesa Hirvonen

07.06.2009 / Vesa Hirvonen

SM-sarjan kesäkauden avauskisa Valkeakoskella ei sujunut Joensuun Vesa Hirvosen osalta onnekkaissa merkeissä. Polvivamman jäljiltä Honda-kuljettaja joutui starttaamaan kilpailuun toipilaana.

- Itse kilvanajoa se puolikuntoinen koipi ei juuri häirinnyt, mutta sen seurauksena jouduin lähtemään kilpailuun tavallista heikommin valmistautuneena, Hirvonen myönsi.

Kaksivetoisten SM2-luokassa mitalia tavoittelevan Hirvosen ja kartanlukija Jussi Martiskinin matka päättyi EK6:lle värikkäiden vaiheiden jälkeen. Kaksikko oli luokassaan kuudentena ja mukana tiukassa taistelussa kolmossijasta.

- Heti ykköspätkällä huomasin jarrujen olevan liian takapainoiset. Niitä yritimme säätää paremmiksi kisan edetessä. Kolmospätkällä alkoivat monet varoitusvalot kojetaulussa vilkkumaan. Välillä ne sammuivat ja syttyivät, joten jatkoimme matkaa.

- Suurin murhe oli ohjaustehostimen temppuilu ja sen takia meinattiin pari kertaa poistua EK5:lla. Matka katkesi sitten seuraavalla pätkällä, kun ohjaustehostin nakkasi kiinni ja päädyimme 40 metrin luisumisen jälkeen ojaan.

- Onneksi vehkeet pysyivät pyörillään, mutta tukivarret olivat solmussa ja kisa jäi kesken. Se harmittaa eniten, että kunnon ennakkotesteissä olisi näitä vikoja pystynyt havaitsemaan, mutta nyt ajaminen ei ollut ennen kisaa jalkavamman takia mahdollista.

SM2-luokassa Joonas Lindroos jatkoi vahvaa menoaan ja kasvatti pistejohtonsa Anssi Tawastiin jo 14 pisteeseen. Lukuisten keskeytysten takia Hirvosen ero kolmantena olevaan Toni Tahvanaiseen on edelleen yhdeksän pistettä.

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa