Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -sarjan kausi huipentuu SM Finnsco-ralliin

21.09.2009 / Ralli SM -sarjan kausi huipentuu SM Finnsco-ralliin

Ralli SM -sarjan vauhdikas kausi on finaalia vaille valmis. Tulevana viikonloppuna ratkaistaan rallin suomenmestarit Hyvinkään SM Finnsco-rallissa. Luvassa on huikea päätösosakilpailu, jossa SM-sijoituksista käydään armoton taistelu. Kilpailijoilla ei ole varaa virheisiin, sillä yksikin piste voi ratkaista lopullisen SM-sijoituksen.

Nelivetoisten luokassa Jari Ketomaa varmisti rallin SM-mestaruuden jo Keravan Vartti SM-rallissa, mutta loput sijoitukset ovat vielä jakamatta. Hallitseva suomenmestari Juha Salo lähtee puolustamaan toista sijaansa, kun taas tasapisteissä olevat Kristian Sohlberg ja Jukka Ketomäki käyvät armottoman väännön kolmannesta SM-sijasta.

- Viimeinen kisa jännittää. Meillä jäi edellinen osakilpailu väliin, joten annoimme hieman tasoitusta Ketomäelle. Nyt tavoitteena on ajaa niin, että saisimme pronssimitalin palkinnoksi tästä hankalasta kaudesta. Hopeamitaliin on pienet mahdollisuudet, mutta se edellyttäisi Salolta totaalista epäonnistumista, emmekä me sitä lähde toivomaan, toteaa Kristian Sohlberg.

- Meille kulunut kausi on ollut todella haasteellinen: Rovaniemellä oli epäonnea, kun rengas lähti omille teilleen ja lisäksi jouduimme jättämään yhden kisan väliin. Vauhti on ollut kuitenkin paranemaan päin, joten nyt ajamme maaliin kaasu pohjassa ja ilman virheitä, Sohlberg jatkaa.

Lindroos valmiina SM-pistetaistoon

Kaksivetoisten luokassa suomenmestaruudesta ajetaan yhä kovilla panoksilla. Kaksivetoisten vahvin mestarisuosikki on Joonas Lindroos, joka johtaa luokkaa 12 pisteen erolla seuraavana kärkkyvään Anssi Tawastiin. Kolmannesta SM-pistesijasta käydään myös kaksivetoisten luokassa tiukkaa taistelua. Ennen kauden päätöstä sijaa pitää hallussaan Kalle Pinomäki.

- Hyvinkäällä on päästävä neljän parhaan joukkoon, jotta saisimme pidettyä mestaruuden. Meillä on kaksi pitkää päivää ajettavana, joten täytyy välttää turhia virheitä ja varmistaa, että auto kestää. Mestaruus on jo niin lähellä, ettemme lähde hutiloimaan ja ottamaan turhia riskejä. Voitosta olisi hieno ajaa, mutta aiomme tarkkailla vauhtia ja ajaa järjellä läpi kisan, Joonas Lindroos pohtii.

Kaksipäiväinen kisa starttaa lauantaina

SM Finnsco-ralliin hyväksyttiin kaikkiaan 94 autokuntaa, jotka ajavat viikonlopun aikana 19 erikoiskoetta ja noin 210 erikoiskoekilometriä. Kisa käynnistyy lauantaina 26.9. kello 10.01, ja kilpailun maaliin saavutaan sunnuntaina 27.9. kello 14.30. SM Finnsco-rallin lähtö, maali ja huoltoparkki sijaitsevat Hyvinkään Vauhtipuistossa.

Kaksipäiväisessä päätösosakilpailussa jaetaan sääntöjen mukaan korotetut SM-pisteet seuraavanlaisesti:
1.=24p., 2.=20p., 3.=16p., 4.=13p., 5.=10p., 6.=8p., 7.=6p., 8.=5p., 9.=4p., 10.=3p.

SM Finnsco-rallin tuloksia voi seurata kisan aikana Ralli SM -sarjan kotisivuilla, osoitteessa http://tulossivu.autourheilu.fi.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 59 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 53 pistettä KoMoKe (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 50 pistettä AlavUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa