Facebook Twitter Email Pinterest

Koe mitalitaistelu aitiopaikoilta Hyvinkään Vauhtipuistossa

25.09.2009 / Koe mitalitaistelu aitiopaikoilta Hyvinkään Vauhtipuistossa

Hyvinkään Vauhtipuisto on tulevana ralliviikonloppuna kisatapahtumien ytimessä. Vauhtipuistossa ovat kilpailun lähtö, keskitetty huolto, supererikoiskokeet ja kilpailun maali. Viikonlopun aikana alueella on mukava seurata kisatohinaa ja viettää mielenkiintoinen ralliviikonloppu koko perheen kanssa.



SM Finnsco-rallissa vierailevien autourheilun ystävien ykköskohde on Hyvinkään Vauhtipuisto. Alueelle on helppo tulla autolla, ja parkkipaikkakin löytyy kätevästi. Todellinen rallifani suunnistaa ensimmäiseksi kilpailun keskitettyyn huoltoon, joka järjestetään ainoastaan Hyvinkään Vauhtipuistossa. Lauantain aikana kilpailijat käyvät huollossa kolme kertaa ja sunnuntaina huolto järjestetään juuri ennen kisan päättävää supererikoiskoetta.

- Hyvinkään Vauhtipuistossa näkee kerralla koko radan, huoltoparkin sekä kaikki huippukuskit ja -kartanlukijat. Kilpailijoiden kisakalustoon kannattaa tutustua huoltoparkissa, ja samalla voi myös jututtaa Suomen parhaita kuljettajia ja pyytää heiltä nimikirjoituksia. Mahan kurniessa voi itsensä tankata kunnon ralliruoalla ja -juomalla, SM Finnsco-rallin lehdistöpäällikkö Kikka Kuosmanen kertoo.

Hyvinkään Vauhtipuistossa ajetaan lauantaina erikoiskoe 4 kello 13.29 ja erikoiskoe 8 kello 16.31. Sunnuntaina kisa päättyy Vauhtipuiston yleisöerikoiskokeeseen. Alueen kuulutuksesta vastaa rallikansalle tuttu Timo Heinonen.

Ensimmäinen kilpailija lähtee Vauhtipuiston lähtölavalta lauantaina kello 10.31. Maalilavalle saavutaan seuraavan kerran heti kisanpäätyttyä kello 14.30, jolloin juhlitaan voittajia ja kruunataan uudet suomenmestarit.

- Vauhtipuistossa pääsee nauttimaan kauden päätöskisasta, jossa kaksivetoisten suomenmestaruus on vielä ratkaisematta. Täällä taistellaan viimeiseen erikoiskokeeseen asti, Kuosmanen tiivistää.



Lisätietoja:
SM Finnsco-ralli, lehdistöpäällikkö Kikka Kuosmanen, 040 580 4620, etunimi.sukunimi@kuvalehdet.fi

Pisteet top 5

1. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 103 pistettä SAU (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 100 pistettä KiuUA (R5)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 85 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 40 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa