Facebook Twitter Email Pinterest

Uudistuneeseen SM Vaakuna-Ralliin ehtii vielä

03.02.2010 / Uudistuneeseen SM Vaakuna-Ralliin ehtii vielä

Ralli SM.jpg

Ilmoittautuminen Ralli SM -sarjan kolmanteen osakilpailuun, SM Vaakuna-Ralliin päättyy pian. Viimeinen ilmoittautumispäivä helmikuun 19.-20. päivä ajettavaan kilpailuun on maanantai 8.2.2010. SM-luokkien lisäksi kilpailuun toivotetaan tervetulleeksi lisäluokkina olevat historicit, seniorit ja A-juniorit.

Vaakuna-Ralli uudistuu uuden vuosikymmenen kunniaksi monin tavoin. Uudistuksista näkyvin sekä katsojille että kilpailijoille on rallin seremoniallisen lähdön siirtyminen Mikkelin torilta Mikkelin raviradalle.

Raviradan rooli korostuu vuoden 2010 rallissa muutenkin, sillä areenalle palataan kisan aikana vielä toistamiseen. Alueella on
tarjolla koko kisalauantain ajan runsaasti oheisohjelmaa koko perheelle, joten rallin seuraaminen onnistuu aivan kaupunkikeskustan tuntumassa.

Rallin huolto ja tänä vuonna myös maali ovat Kasarmin Kampuksella, jonne myös yleisöllä on koko kilpailun ajan vapaa pääsy.

Kilpailijoiden kannalta uudistunut ralli tarjoaa jälleen poikkeuksellisen haastavan reitin Mikkelin ympäristössä, sillä yksikään erikoiskoe ei ole samanlainen edellisvuoteen verrattuna. Koko reitin pituus on 210 kilometriä, josta vauhdikkaita erikoiskoekilometrejä on yhteensä 95. Ensimmäinen kilpailija starttaa reitille lauantaina jo kello 9.30 ja palaa seitsemän erikoiskokeen jälkeen maaliin noin kello 17.30.

Edellisvuosina suuren suosion saanut ralliradio uudistuu sekin. Studioisännäksi tulee autourheilukansan hyvin tuntema toimittaja,
ralliasiantuntija ja kartturi Tomi Tuominen. Viime vuoden tapaan ralliradiota on mahdollista kuunnella paitsi Mikkelin ympäristössä radiosta (105,3 FM) myös netin välityksellä osoitteessa www.ralliradio.fi.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa