Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo voitti SM-kilpailun Mikkelissä

22.02.2010 / Juha Salo voitti SM-kilpailun Mikkelissä

Kiivas rallipistejahti jatkui Mikkelissä. Kahden Rovaniemellä ajetun osakilpailun jälkeen Juha Salo piti hallussaan nelivetoluokan kolmatta sijaa. Mitsubishi-kuljettaja hallitsi hyytävässä pakkassäässä kaasuteltua SM-osakilpailua. Kauden toinen voitto nosti Salon pisteen päähän sarjan kärkipaikasta.

Salo ja kartanlukija Mika Stenberg vauhdittivat päivän avauserikoiskoetta, joka oli monelta osin ratkaiseva. Kaksikko kuittasi päivän pisimmän ek:n pohja-ajan ja jätti sarjaa johtavan Ralliart-tiimikaverinsa Kosti Katajamäen 14,8 sekunnin päähän.
"Oikeastaan ensimmäisellä pätkällä tuli jo SM-kilpakumppaneihin niin isot erot, ettei kisa vaatinut enää kovinta mahdollista puristusta. Kakkosella tein kuitenkin risteyksessä virheen, joka maksoi kymmenkunta sekuntia. Se sekoitti loppupätkän rytmin täysin. Kolmosella tuli taas tehtyä pohja-aika", Juha Salo kertasi.

Kilpailun puolivälin huollossa karkkilalainen piti SM-kisan johtoa Katajamäkeen jo 41,8 sekunnin turvin. Kilpailussa sarjan ulkopuolella ajanut Jari Ketomaa oli Saloa 6,9 sekuntia edellä.
"SM-pisteet alkoivat huollon jälkeen painaa vaakakupissa yleiskilpailun voittoa enemmän. Seuraavalla erikoiskokeella vielä yritin, mutta kun se ei lähtenyt kulkemaan, oli järkevää keskittyä tärkeimpään. "

Viimeiselle lenkille Salo lähti varmistamaan tililleen maksimipisteet. Mikkelin SM-osakilpailun kunniataulukoksi kirjattiin Juha Salo, Kosti Katajamäki ja Joni Nikko. Katajamäki pysyi lopulta 35,7 sekunnin etäisyydellä Salosta.
"Tietenkin yleiskilpailuvoittokin olisi ollut kiva ottaa, mutta sitä riskiä, mitä se olisi loppupätkillä edellyttänyt, en ollut tänään valmis ottamaan. Tulee varmaan vanhaksi, kun ajattelee järkevästi", Salo totesi kilpailun päätteeksi.

Mikkelin voitto avitti Salon kiriä sarjatilanteessa. Maaliskuun 6. päivä Joensuussa ajettavaan talvikauden päätöskilpailuun lähdetään vielä Katajamäen johdolla, mutta Salo hengittää vain pisteen perässä.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa