Jani Salomaalla lyhyt kisa
Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu, SM Vaakuna-Ralli Mikkelissä jäi Futursoft Racing Teamin Subaru-autokunnalla, Jani Salomaalla ja Toni Näsmanilla, lyhyeksi. Matka tyssäsi rallin toiselle erikoiskokeelle.
"Paikka oli sellainen nopeahko, pitkä loiva, vasen pari kilometriä ennen kakkosen maalia. Perä hiukan irtosi, takakontti löi vähän hankeen ja käänsi keulaa penkkaan. Ja siinä penkassa oli tietysti maakivi, joten etupyörä taittui ja se reissu oli siinä", Salomaa tiivisti.
"Jo ykkösellä käytiin pari kertaa vähän syvemmällä hangessa. Ehkä ne tuurit tuli käytettyä loppuun siinä."
Auto ei vaurioitunut niin, ettei sillä olisi päässyt tarvittaessa vielä erikoiskokeelta pois.
"Ei me lähdetty enää pilaamaan muiden kisaa kapeassa rännissä. Käännettiin auto ensimmäiseen talonpihaan ja soitettiin kyyti paikalle. Ei siinä muuta ollut tehtävissä. Erikoiskokeen maaliin olisi päästy nilkuttamalla, mutta sen jälkeen olisi ollut vielä kaksi erikoiskoetta ennen huoltoa. Tilanne olisi ollut toinen, jos olisimme päässeet suoraan huoltoon", Salomaa valotti.
Salomaa ei laita lipsahdusta epäonnen tiliin.
"Ei se kivi tiellä ollut, joten ei siihen olisi tarvinnut osua. Ajovirhe se oli", Salomaa myöntää.
"Mistään valtavasta riskiotosta ei kuitenkaan ollut kysymys. Juuri kakkoselle mentäessä puhuttiin ykkösen tilanteista Tonin kanssa, että pitää vähän rauhoittaa ja ajaa omaa ajoa. Mutta silti kävi näin", Salomaa hymähtää.
Lyhyeksi jääneen kisan positiivinen uutinen oli se, että Tommi Mäkinen Racing Teamin Subaru Impreza toimi jälleen virheettömästi ja pienetkin nyanssit on saatu kohdalleen.
"Testeissä tehty keskilukon ohjelman muutos vaikutti selkeästi. Huomasin täällä, että auto sopii nyt entistä paremmin ajotyylilleni. Oikeaan suuntaan on siis menty. Kahden viikon kuluttua on Joensuussa talven päätöskisa. Siellä ei voi kuin yrittää parantaa, oikein muuta suuntaa ei nyt ole", Salomaa naurahtaa.