Facebook Twitter Email Pinterest

Vesa Hirvonen revanssimielellä Joensuuhun

03.03.2010 / Vesa Hirvonen revanssimielellä Joensuuhun

Ralli SM -sarjan mitalijahti on käynnistynyt joensuulaiselta Vesa Hirvoselta melkoisen vaiherikkaasti. Honda Civic -kuljettaja on yltänyt pohja-aikavauhtiin sekä Arctic Lapland Rallissa että Mikkelin SM-rallissa, mutta pistepussi ei ole täyttynyt odotetunlaisesti.

Rovaniemellä tekniset ongelmat hidastivat Hirvosen menoa, kun taas Mikkelissä SM2-luokan kakkossija vaihtui rallin jälkeen hylkäykseen. Niinpä mies on SM-pisteissä vasta sijalla 10.
"Mikkelin hylkäys pännii edelleen. Nyt auto on taas sääntöjenmukainen, kun penkinraudat ovat kiinni. Tulevaan kisaan lähdetään hakemaan kärkisijaa, ja odotetaan, että tulokset jäisivät tällä kertaa voimaan", Hirvonen veisteli.

Lauantaina ajettavan Hartikainen SM-Itärallin reitti on haastava, kun mukana on kokonaan uusia osuuksia sekä sopivasti muunneltuja osia viime vuoden reitistä. Rallin pituus on kaikkiaan 352 kilometriä, josta kahdeksan erikoiskoetta kattaa 115 kilometrin verran.
"Toivotaan, että uusitulta reitiltä löytyy minulle tuttuja osuuksia. Kotikisassa on aina sopivasti lisäjännitystä, mutta ei pidä lähteä hulluttelemaan mitään ylimääräisiä", Hirvonen toteaa.
"Nyt on erittäin hyvä itseluottamus päällä, kun auton ja miehen nopeus ovat tulleet todistettua alkukauden aikana. Viime viikonloppuna kilpuri tuntui testeissä erittäin hyvältä.

"Toivotaan ehjää kilpailua itselle ja kilpakumppaneille. Toivon mukaan rallipäivänä reitin varrella ja huoltoparkissa olisi myös paljon tuttuja kasvoja kannustamassa", Hirvonen päätti.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa