Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo hyökkäysasemissa

04.03.2010 / Juha Salo hyökkäysasemissa

Rallin kotimaisen mestaruussarjan seitsemästä osakilpailusta neljäs kamppaillaan lauantaina Joensuussa. Kahden viikon takainen SM-voittaja Juha Salo kipusi Mikkelistä saalistamillaan korkeimmilla pisteillä sarjan kakkoseksi ja tavoittelee talvikauden viimeisiltä erikoiskokeilta yhden pisteen päässä olevaa kärkipaikkaa.
"Monella kaverilla oli edellisessä kisassa epäonnea sekä ongelmia ja erot kasvoivat isoiksi. Tästä syystä odotan Joensuusta paljon kovempaa kyytiä. Olen erittäin valmis hyökkäämään", Salo puntaroi asetelmia.

Alkukauden kova kyyti on pitänyt Mitsubishi Ralliart Finlandia edustavan Salon sekä tämän hetken pistejohtajan Kosti Katajamäen kolmen osakilpailun jälkeen kuljettajien mestaruustaistelun ohella tiimien välisen SM-tilanteen ykköspaikalla.

Joensuussa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joista kuljettajien päivätyölle kertyy mittaa liki 116 kisakilometriä. Joensuun tiestöstä löytyy Mikkelin tapaan vaativaa vääntöä, jossa Salo viihtyy. Tulevaa rallia varten autoon on haettu uusia säätöjä, jotta kuljettaja sekä kartanlukija Mika Stenberg saisivat nipistettyä erikoiskoeajoista vielä tärkeitä sekunnin kymmenyksiä.

Vaikka kaksikon vauhti Mikkelissä oli voitokasta, auto ei istunut tiehen aivan karkkilalaisten haluamalla tavalla.
"Ongelmiin, joita Mikkelissä oli varsinkin pienemmällä tiellä, on löydetty lääkkeet. Kaiken viilailun ja säätelyn jälkeen olen luottavainen. Testeissä auto tuntui hyvältä", Salo kertoo.

Salo starttaa reitille pistetilanteen mukaisessa järjestyksessä lähtöpaikalla 2. Joensuun ralli on Salolle myös juhlaralli, sillä Mitsubishi Lancer Evo X -auto juhlii yksivuotissynttäreitään. Tuorein kehitysversio kulki tasan vuosi sitten Salon käsittelyssä kertaalleen pohja-aikaan.
"Eiköhän pohja-aikoja tule lauantaina monta lisää," Juha naurahtaa.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa