Ford Fiesta Trophy -sarja starttaa
Kuuden osakilpailun Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan avaus suoritetaan tulevana lauantaina Joensuun Hartikainen SM Itärallissa. Ford Fiesta R2 -uutuusmallin tiukan rakennusaikataulun johdosta merkkisarjan aloitusta siirrettiin maaliskuun alkuun.
Tuoreen automallin kysyntä sekä siviili- että kilpailupuolella on ollut niin suurta, että aikataulut ovat venyneet.
"Ennakkotunnelmat sarja-avauksen kynnyksellä ovat hieman kaksijakoiset. Autoja on myyty tähän mennessä jopa enemmän kuin on budjetoitu koko vuodelle, mutta se on asettanut autojen valmistumiselle ja osien toimituksille suuria haasteita. Kaksi uutta Fiestaa ei aikatauluongelmista johtuen ehtinyt valmistua Joensuun kisaan mennessä", kertoo FST Finland -sarjan puuhamies Teemu Horkama.
Sarja-avauksessa on mukana kolme uutta Fiesta R2 -kilpuria, joita ohjastavat Jussi Kumpumäki, Pekka Savela, Raimo Kaisanlahti sekä Fiestan ST-malli Christoffer Dahlströmin kuljettamana.
"Odotan totista ja onnistunutta kamppailua sarjapalkinnoista ja -pisteistä Joensuussa. Nyt pääsemme vihdoin tekemään konkreettisesti työtä sarjassa ajavien Ford-kuljettajien hyväksi", Horkama jatkaa.
FST Finland -sarja jatkuu Joensuun osakilpailun jälkeen kaikissa kesän SM-ralleissa sekä Suomen MM-osakilpailussa, Neste Oil Rallissa.