Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa ja Pirelli Star Driver -palkinto

29.03.2010 / Jari Ketomaa ja Pirelli Star Driver -palkinto

ketomaa.jpg

Ralliautoilun nelivetoluokan viime kauden Suomen mestari Jari Ketomaa on uusien haasteiden edessä. Suomen mestaruuden mukanaan tuoma Pirelli Star Driver -palkinto tuo kaivattua tukea MM-sarjan ajamiseen.

Mikkeliläinen Jari Ketomaa, 30, voitti kaudella 2009 jo uransa kolmannen rallin Suomen mestaruuden. Viimeisin mestaruus toi kuitenkin mukanaan huomattavasti merkittävämmän palkintosaaliin kuin aiemmat mestaruudet vuosilta 2006 ja 2007.

Ralli SM -sarjan promoottorin AKK Sports Oy:n ja Pirellin yhteistyösopimus tuo nelivetoluokan voittajalle Pirelli Star Driver -tittelin ja sen myötä ilmaisen osallistumisen yhteen rallin MM-osakilpailuun. Ketomaa kuitenkin koki uransa olevan sellaisessa taitekohdassa, että siirtyminen kilpailemaan ulkomaille oli muutenkin edessä. Niinpä AKK Sports, Pirelli ja Ketomaa yhdessä neuvottelivat palkinnosta paketin, joka tukee Ketomaan koko kauden ohjelmaa merkittävällä tavalla.
"Ajan tulevalla kaudella kiinalaisen Shanghai FCACA Rally Teamin Ford Fiesta Super 2000 -autolla kyseisen luokan MM-sarjaa tavoitteenani maailmanmestaruus. Kiinalaisten tuen lisäksi Pirelli-palkinnon voittamisella on erittäin suuri merkitys MM-ohjelmani toteutumiselle", sanoo Jari Ketomaa.

"Ralli SM -sarjan Pirelli-yhteistyö tarjoaa sarjan kilpailijoille merkittäviä kannustimia. Jarin voittaman Pirelli Star Driver -palkinnon lisäksi sarjassa jaetaan laajalle kilpailijajoukolle palkintorenkaita pistetilanteen mukaisesti", kertoo projektijohtaja Kai Tarkiainen AKK Sports Oy.

Ketomaan mestaruusjahti alkaa tulevana viikonvaihteena Jordanian MM-rallista. Ketomaa ajaa kauden aikana kaikkiaan seitsemän osakilpailua, kauden päättää Iso-Britannian ralli marraskuun puolivälissä. Henkilökohtaisen mestaruuden lisäksi Ketomaa ajaa tiiminsä kanssa Super 2000 -tiimien Cup-voitosta.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa