Facebook Twitter Email Pinterest

Esapekka Lappi urakoinut auton kimpussa

02.06.2010 / Esapekka Lappi urakoinut auton kimpussa

Kaksivetoisten SM2-luokassa pistetaulukossa kakkosena 32 pisteellä oleva Esapekka Lappi on valmistautunut tulevaan kesäkauteen huolellisesti. Lappi valmistui toukokuun lopussa autonasentajaksi ja heinäkuussa on edessä armeijan harmaat Joensuun Kontiolahdella. Nyt on ollut paras aika laittaa auto iskuun.
"Auto on rakennettu täydellisesti uudelleen; kaikki osat on irrotettu ja tsekattu ja huollettu. Korikin on hiekkapuhallettu, hitsattu ja vahvistettu tarkasti sääntöjen mukaisesti, ja maalattukin kauttaaltaan uudelleen", kertoi Lappi.

Lappi on silti ehtinyt auton rakentamisen lisäksi jopa ajohommiinkin.
"Pari testiä olen jo ajanut ja ennen Kouvolaa on vielä tarkoitus ajaa samalla viikolla lisää. Mitään erityistä emme silloin testaa, kunhan haen hyvää ajotuntumaa Kouvolaan."

Kouvolan O.K. Auto -rallista lähdemme hakemaan puhdasta suoritusta, jota en vielä tänä vuonna ole kertaakaan onnistunut tekemään."
"Kouvolassa pääasia on maaliin ajamisen lisäksi, totta kai, hyvä tulos sekä pistekakkosena pysyminen."

Odotukset kesäkauteen ovat Lapilla suuret, sillä hän mielestään onnistui viime vuonnakin kesäkisoissa paremmin kuin talvella.
"Tämän talven kisat menivät kyllä yli odotusten. Siltikin virheitä ja muita kommelluksia sattui, mutta tämähän on tätä rallia. Nyt olen päättänyt, ettei enää saa nolla-kisaa tulla, sillä Jukka Korhonen on kolmantena pisteissä vain parin pisteen päässä."

Esapekka Lappi on viihtynyt ensimmäisellä, täydellä kaudellaan Ralli SM -sarjassa.
"Todella kova taso on ollut SM2-luokassa, kovaa on joutunut ajamaan", antaa Lappi tunnustusta kanssakilpailijoilleen.

Esapekka Lappi on ilmoittautunut mukaan ajamaan myös nuorten SM-tittelistä. Joensuun kisasta tuli nuorten voitto ja sen myötä 22 pistettä, mutta Mikkelin pisteetön kisa pitää miehen tässä vaihessa nuorten mitalikolmikon ulkopuolella neljäntenä.

Seuraavana vuorossa SM2-luokan kolmonen Jukka Korhonen.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa