Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Kumpumäki ja Atte Alanen mittaavat vauhtiaan

11.06.2010 / Jussi Kumpumäki ja Atte Alanen mittaavat vauhtiaan

Kouvolan SM-rallissa ajetaan kuuden osakilpailun Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan toinen osakilpailu. Uusia autoja on edelleen rakenteilla ja mielenkiintoa sarjaa kohtaan lisää Atte Alasen siirtyminen nelivetoisen auton puikoista takaisin etuvetoisen Fordin rattiin.

Ford Fiesta R2 -malli on jo erittäin tuttu Jussi Kumpumäelle, joka voitti sarjan ensimmäisen osakilpailun. Kumpumäki ja luokan tulokas Alanen ovat ajaneet yhdessä kolmena päivänä testejä. Kaksikko on vertaillut kokemuksiaan ja tehnyt vielä tuoreen automallin kehitystyötä.
"Olemme ajaneet samoilla testiteillä ja olimme toki yhdessä AKK-Motorsportin aluevalmennusleirillä Keuruulla viime viikonloppuna. Yllättävän samanlaisista säädöistä tykkäsimme molemmat, joten kilpuri on saatu hyviin säätöihin kesäkelille", Kumpumäki totesi.

"Muutin auton korkeutta ja iskunvaimennusta, jonka jälkeen Fiestan balanssi on kohdallaan. Keskityimme testaamaan myös renkaita. Testejä tuntuu olevan takana riittävästi", Jussi jatkoi.

Talvikaudella SM1-luokassa parhaimmillaan neljänneksi yltänyt Atte Alanen tarttui uuteen mahdollisuuteen ja palasi kilpailemaan tutulla automerkillä SM2-luokkaan.
"Olen ajanut Ford Fiestalla enemmän ralleja kuin muilla autoilla yhteensä. Talvella käyttämäni Mitsubishi meni kaupaksi, joten päätimme tehdä tämän kalustovalinnan, joka tähtää myös tulevaisuuteen", Alanen kertoili.

"Tämä R2-malli on minulle uusi tuttavuus, kun edelliset kokemukseni kertyivät vanhemmasta mallista. Uudella versiolla olen ehtinyt ajaa noin 150 kilometriä, jonka aikana pääsin kilpuriin jo hyvin sisään."

Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan Kouvolan osakilpailussa on mukana kolme muuta kilpuria, joita ohjastavat Raimo Kaisanlahti, Christoffer Dahlström sekä Jaakko Tapper.

Kaksi kilpailijaa joutuu jättämään Kouvolan rallin väliin työkiireiden vuoksi, kun avauskisan kakkonen Pekka Savela ja Ruotsissakin Fiestalla kilpaillut Kari Hytönen ovat tästä osakisasta poissa.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa