Facebook Twitter Email Pinterest

Ralliaamu valkenee harmaana

12.06.2010 / Ralliaamu valkenee harmaana

Ralli SM -sarjan viidennen osakilpailun, O.K. Auto Rallin aamu valkenee harmillisen harmaana. Vettä ei onneksi tällä hetkellä sada ja säätiedot näyttäisivät lupaavan aamupäivänkin olevan sateeton. Puolesta päivästä eteenpäin kuitenkin runsaat sateet uhkaavat, joten ensimmäisen huoltotauon jälkeen on syytä varautua märkään keliin. Lämpötila on noin 13 asteen paikkeilla ja tuulee hieman.

Kilpailukeskuksena toimivan Sokos Hotelli Kouvolan Vaakunan ulko-ovet ovat jo kuuden aikoihin aamulla käyneet tiuhaan, sillä melko moni kuljettaja saapui aamulenkiltä takaisin aamupalalle ennen kilpailun alkua.

Runsaan sateen pelättiin pehmentävän teitä, mutta onneksi sentään näyttää siltä, ettei yöllä ole ainakaan kovin paljoa satanut. Vaikutelma täältä kilpailukeskuksesta on sellainen, että tiet eivät ainakaan pölyä eivätkä toistaiseksi liene kovin pehmeitäkään.

Tästä rallipäivästä on tulossa mielenkiintoinen. Reitistä on vain pieni osa, ek:n 3/6 loppuosa, sellaista, mihin kuljettajat ovat voineet hyödyntää edellisten vuosien aikana tekemiään nuotteja. Kaiken muun reitistä he ovat eilen joutuneet pistämään huolellisesti paperille. Nyt ei kenelläkään pitäisi olla ylimääräistä etua siitä, että on ajanut täällä SM-rallia ennenkin.

Eilen 85 kuljettajaa oli käyttänyt hyväkseen esikatsastusmahdollisuuden, tälle aamulle jäi vielä 23 autoa katsastettavaksi.

Kilpailu starttaa tänään Tuohikotista, n. 30 km Kouvolasta Mikkeliin, klo 10.01. Ensimmäiselle huoltotauolle kilpailijat tulevat kolmen erikoiskokeen jälkeen klo 12.42.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa