Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Vainionpää 9:nneksi Kouvolassa

18.06.2010 / Jussi Vainionpää 9:nneksi Kouvolassa

SM-sarjan kesäkausi starttasi Kouvolan erittäin hienoilla sorateillä. Kesäkaudeksi Jussin kalusto vaihtui vanhemman mallin Fin-R luokitellusta Hondasta viime syksynä hankittuun uusikoriseen R3-luokiteltuun Hondaan.

Ensimmäiselle erikoiskokeelle lähdettiin aika varovaisesti vähäisten testikilometrien takia. Toisella erikoiskokeella oli tarkoitus lähteä nostamaan vauhtia lähemmäs kärkeä, kunnes tekniikka puuttui peliin. Toisen erikoiskokeen puolenvälin jälkeen autosta pimeni tulppa, joten jouduimme nilkuttamaan toisen ja kolmannen erikoiskokeen vajaatehoisena läpi.
Käytännössä kilpailu oli meidän osaltamme kilpailtu. Huolto teki taas arvokasta työtä ja pisti auton huoltotauolla kuntoon.

Tauon jälkeen oli aamun erikoiskokeet toiseen kertaan. Tiet olivat pysyneet yllättävän hyvässä kunnossa, vaikka kilpailussa oli mukana toistasataa autoa. Neljännellä erikoiskokeella ajo alkoi tuntua jo aika hyvältä, mutta tulostaulu kertoi, että kärki menee meille vielä tällä hetkellä vähän turhan lujaa. Viidennellä ja kuudennella erikoiskokeella nostimme vauhtia ja saavutimme eroa kärkeen, mikä antaa uskoa vielä tulevaan.

Huoltotauolle tulessa huomasimme, että taka-akseli oli saanut vähän siipeensä ja oikeanpuolen takarengas haritti toista senttiä. Onneksi jäljellä oli enää kilpailun päättävä yleisö erikoiskoe, joka oli rakennettu Tykkimäen rallicross-radalle, jossa yleisö pääsi seuraamaan koko erikoiskokeen samalta paikalta.

Kouvolassa sijoitus: SM-luokassa 9:s ja Nuorten SM:ssä 7:s.

Seuraava Rallin SM-sarjan kilpailu ajetaan vasta syksyllä Keravalla 27.-28.8

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa