Facebook Twitter Email Pinterest

Katajamäki ei anna periksi

25.08.2010 / Katajamäki ei anna periksi

kosti-kerava.jpg

Kosti Katajamäki mietteliäänä Kouvolan kisan huoltoparkissa. Kuva: Pasi

Ralli SM -sarjan SM1-luokan pisteissä kakkosena oleva Kosti Katajamäki on ollut rallien välissä kiireinen siviilityönsä parissa, mutta tällä viikolla on sentään jo ehtinyt käydä testaamassa niin autoaan kuin uutta kartanlukijaansakin.
"Marko Sallinen istuu vieressä ainakin kaksi seuraavaa kilpailua, eikä meille ilmaantunut mitään ongelmia testipätkälläkään", raportoi Katajamäki.
"Kun kaksi puoliammattilaista ryhtyy yhteiseen hommaan, eihän siinä pitäisi mitään pulmia olla."

Katajamäki ei kuitenkaan kovin luottavaisin mielin enää pähkäile suomenmestaruuden saavuttamista, sillä 19 pisteen ero johtavaan Juha Saloon lienee Katajamäen mielestä tässä vaiheessa hieman liikaa.
"Salonhan pitää näköjään "poistua maisemista" ennen kuin hänestä ohi päästään, on piste-ero tässä vaiheessa jo liian paljon mestaruuden voittamiseksi," tokaisi Katajamäki.

"Meidän pitäisi voittaa molemmat kisat, se ei tietenkään ole ihan mahdotonta, mutta Salon pitäisi lähes keskeyttää. Kaikkemme lupaamme kuitenkin yrittää, sillä kaikenlaistahan sitä voi ralleissa tapahtua. Periksi ei anneta, ei Ralli SM -sarjan puolesta eikä tietenkään yhteistyökumppaneidenkaan puolesta. Tosissamme yritetään", lupaa Katajamäki.

Katajamäki kertoo, ettei autoon ole tehty kesän aikana mitään ihmeempiä muutoksia, mutta tällä hetkellä eivät sentään näytä mitkään virukset jylläävän kropassa, kuten kävi aiemmin keväällä. Katajamäki kuunteli mielenkiinnolla huhuja siitä, että Keravan reitti olisi viimevuotisesta muuttunut. Paljon rytminvaihdoksia ja risteysajoja olisi tarjolla.
"No, sehän kuulostaa mielenkiintoiselta ja haastavalta. Hyvä kisa on varmasti tulossa", toivoo Katajamäki.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa