Miettinen hakee kauden avausvoittoa kotirallistaan
Ralliautoilun SM-sarja jatkuu tulevana lauantaina Vartti SM-rallin merkeissä Keravalla. Keravalta kotoisin oleva, ja nyt Järvenpäässä asuva Miettinen lähtee hakemaan kauden avausvoittoa päivitetyllä S2000 Skoda Fabialla. Auton moottori on saanut sisällensä viimeisimmän luokituksen mukaiset osat. Keskiviikkona ajettu ennakkotesti paljasti, että auton potentiaali on kasvanut entisestään.
- Nyt moottorin käyttöalue on aiempaa laajempi ja huipputehoa on myös tullut hiukan lisää. Lisäksi teimme alustaan joitain muutoksia, joilla saimme ajettavuutta entistä paremmaksi. Kaiken kaikkiaan ennakkotestit sujuivat todella hyvin, ja nyt fiilikset ovat kohdallaan viikonloppua ajatellen. Tavoitteena on ehdottomasti kauden avausvoitto, Miettinen painottaa.
Jarkko Miettinen uskoo Keravan SM-rallista tulevan erittäin tiukan, sillä kilpailun seitsemällä erikoiskokeella on mittaa ainoastaan 83 kilometriä. Kilpailun kruunaa noin 7,3 kilometrin mittainen asfaltilla ajettava yleisöerikoiskoe, joihin Jarkko on tottunut lukuisissa ympäri maailmaa ajetuissa ralleissa.
- Näin lyhyessä rallissa ei ole varaa katsella ja hakea tuntumaa, vaan heti alusta on ajettava vähintään 100-prosenttista vauhtia. Hyvä tatsi on saatava heti päälle, jos mielii voittotaistossa olla mukana. Keskittyminen ei saa herpaantua eikä virheitä tehdä. Täysillä pitää varmasti mennä myös viimeinen yleisöerikoiskoe. Tiukka päivä on siis tulossa, mutta sehän sopii. Ainoastaan pieni flunssa vaivaa, mutta eiköhän se lauantaiksi ole helpottanut, Jarkko sanoo.
Jarkko Miettinen starttaa kartturinsa Mikko Lukan kanssa lauantaina kello 10.01 alkavaan kilpailuun numerolla 16 neljänneltä lähtöpaikalta. Miettinen on ennen Vartti SM-rallia pistetaulukon neljäntenä. Tiimien välisessä kilpailussa Skoda Fabia RS Rally Team on niin ikään neljäntenä.