Facebook Twitter Email Pinterest

Rengasrikko pudotti Miettisen kolmanneksi

28.08.2010 / Rengasrikko pudotti Miettisen kolmanneksi

Viimeistä edelliselle erikoiskokeelle saakka Keravalla ajetun Vartti SM-rallin voittokamppailussa mukana ollut Jarkko Miettinen putosi rengasrikon seurauksena kilpailun kolmanneksi. S2000-luokiteltu Skoda Fabia oli saanut uudet päivitysosat ennen kilpailua.
"Alussa jännitti, mutta ajo lähti kuitenkin kohtuu hyvin käyntiin. Auto tuntui heti tosi hyvältä. Ajoni parantui koko ajan ja tuntuma oli hyvä. Lähdimme viimeiselle lenkille ottamaan kilpailua johtanutta Marko Kakkoa kiinni. Kuudennella erikoiskokeella viisi kilometriä ennen maalia vasen eturengas hajosi, ja menetimme siinä noin 25 sekuntia. Voittohaaveet karisivat siihen", Jarkko kertaa pettyneenä.

Jarkko Miettinen puristi kilpailun päättäneellä 7,6 kilometrin mittaisella, asfaltilla ajetulla yleisöerikoiskokeella peräti 11,2 pohjat. Tämä nosti parin Jarkko Miettinen- Mikko Lukka kilpailun kolmanneksi. Ero voittaneeseen Marko Kakkoon jäi 11,1 sekuntiin.
" Tiesimme, että asfaltti sopii meille, joten säädimme huollossa hiukan alustaa ja lähdimme ajamaan muita tosissaan kiinni. Aika oli hyvä, ja se nosti meidät podiumille", Jarkko kertoo.

Suomen mestaruuden varmisti toiseksi ajanut Juha Salo. Jarkko Miettisellä on kuitenkin edessä mielenkiintoinen päätös, sillä hän on tasapisteissä toisena Kosti Katajamäen ja Joonas Lindroosin kanssa. Tiimien mestaruussarjassa Skoda Fabia RS Rally Team on kolmantena ennen kauden päättävää kaksipäiväistä Finnsco-rallia 25.-26.9.
"Tästä jäi sen verran hampaankoloon, että Hyvinkäällä lähdetään ajamaan ehdottomasti voitosta", Jarkko vakuuttaa.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa