Facebook Twitter Email Pinterest

Lindroosille SM-pronssia, kartturille SM-kultaa

26.09.2010 / Lindroosille SM-pronssia, kartturille SM-kultaa

Joonas Lindroos ajoi yhdessä kartanlukijansa Jouni Lampisen kanssa viidenneksi Hyvinkäällä SM Finnsco -rallissa.
Kisan voitti jo edellisessä osakilpailussa mestaruutensa varmistanut Juha Salo. Viidennen sijan pisteillä Joonas pokkasi rallin suomenmestaruuspronssia nelivetoisten SM1-luokassa.

Kartanlukijoiden mestaruuskamppailussa Lampinen saavutti kirkkaimman mitalin.

Joonas Lindroosin oma tavoite ensimmäiseen nelivetokauteen lähtiessä oli saavuttaa palkintosija. Tavoite oli kova, koska luokassa ajaa jo vuosia ajaneita, varsin kokeneita nelikkokuskeja. Nyt saavutettu kolmas sija tarkoittaa, että tavoite ja odotukset on saavutettu, kertoo Joonas.

Hyvinkään osakilpailu lähti Joonaksen osalta lauantaina vaisusti käyntiin hänen kerätessään pieniä tappioaikoja pitkin päivää. Päivän kolme viimeistä erikoiskoetta ajettiin pimeässä ja silloin Joonas rupesi kuromaan umpeen Jarkko Miettiselle hävittyä aikaa. Yötauolle mennessä Lindroos oli noussut kolmannella sijalla kahden sekunnin päähän Miettisestä ja takana 11,2 sekunnin päässä hiillosti myös SM-hopeaa tavoitellut Kosti Katajamäki.

Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella kamppailu oli ratketa Miettisen voimansiirto-ongelmiin, jolloin Joonas nousi rallissa toiseksi. Myös Katajamäellä oli ongelmia ja hän jäi Joonaksesta reilun minuutin. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Joonas menetti SM-hopeansa rengasrikon myötä. Rikkinäisellä renkaalla ajaessa tappiota kärkeen tuli 1.41,9 sekuntia. Katajamäki ja Vihavainen nousivat Joonaksen ohi. Viimeisellä erikoiskokeella Joonaksella oli kirittävänä Kostin 4,7 sekunnin etumatka, mutta takaa-ajo kariutui jarruputken katkeamiseen ja sitä myötä vielä lähes 1.50 minuuttia lisää tulleeseen aikatappioon.

"Kyllä tuo onnen kääntyminen ja SM-hopean menettäminen noin nopeasti kahdella viimeisellä erikoiskokeella pistää ottamaan päähän hiljaistakin miestä", harmittelee Joonas rallin lopputunnelmia.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa