Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo vakuutti voitollaan Hyvinkäällä

26.09.2010 / Juha Salo vakuutti voitollaan Hyvinkäällä

Kauden 2010 viimeiset rallin SM-sarjan erikoiskokeet kaasuteltiin tänään Hyvinkään seudulla. Avauspäivän jälkeen selkeässä johdossa ollut Karkkilan Juha Salo kiristi tahtiaan myös kilpailun toisena ajopäivänä. Salo ja kartanlukija Tomi Tuominen karkasivat lopulta kahden ja puolen minuutin erolla voittoon. Mitsubishi Ralliart Finland -tiimin kausi päättyi kaksoisvoittoon Kosti Katajamäen noustua kilpailun toiseksi. Salo ja Katajamäki olivat myös nelivetoluokan mestaruustaiston kaksi parasta ja samalla varmistivat joukkueelleen tiimimestaruuden.

Kun avauspäivänä Salo vei nimiinsä yhdestätoista erikoiskokeesta kuusi, tänään kuljettaja takoi pohja-ajat neljästi. Kauneusvirhe sattui Hyvinkään Vauhtipuistossa ajetulla yleisöerikoiskokeella.
"Meillä meinasi bensa loppua tämän päivän yleisöpätkällä. Jouduimme kruisailemaan läpi yhden suoran, kun auto ei vetänyt ollenkaan", Salo hymähti päivän ainoasta kakkosajastaan.

Salo ajoi kilpakumppaniensa ulottumattomissa eilisestä alkuillasta lähtien, kun odotettu kaksintaistelu Salon ja Super 2000 -autoa kuljettaneen eestiläisen Ott Tänakin välillä kuihtui kuudennen erikoiskokeen jälkeen.
"Olisin halunnut nähdä Tänakin ja minun taistelun loppuun asti. Nythän jäi voimasuhteiden osalta vähän jossiteltavaa. Kyllähän se kovaa laski menemään, mutta teki virheen."

Ongelmitta kilpailussa ajanut Mitsubishi-kuljettaja kurvaili rallin 196,67 kilometriä 2.35,1 nopeammin kuin Katajamäki. Kilpailun kolmanneksi sijoittunut Ari Vihavainen jäi voittajasta 2.45,3. SM-pronssille ajanut ja viidenneksi Hyvinkäällä sijoittunut Joonas Lindroos käytti reittiin aikaa 4.21,1 Saloa enemmän.
"Aika paljon saa mennä ajassa taaksepäin, että SM-sarjassa on ajettu tällainen ero. Isosta erosta huolimatta ajoin omaa ajoani ja annoin vain mennä. Kyllähän Tomi (Tuominen) sanoi pitkällä pätkällä, ettei meidän tarvitsisi aivan näin ajaa, mutta en lähtenyt muuttamaan rytmiäni.
"Takana on tasainen ja hyvä kausi. Pystyin ajamaan kontrolloidummin kuin aiemmin, ajattelin sarjaa kokonaisuutena ja pidin sen mielessä kauden mittaan", 41 pisteen erolla mestaruuden vienyt Juha kertasi.

Voitto oli Salon kauden neljäs ja Keravalla varmistettu suomenmestaruus uran viides yleisessä luokassa. Salon ajolinjat piirtyvät myös ensi kaudella SM-sarjan osakilpailujen reiteillä.
"Katsotaan, tuleeko ännäläisiin sääntömuutoksia vai ei ja miten ne vaikuttavat, mutta peruspohja pysyy samana kuin tänä vuonnakin. Liitetään siihen hyviä kilpailuja, ainakin pari MM-osakilpailua ja katsotaan, mitä saadaan aikaan."

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa