Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Kumpumäki keskeytti ulosajoon

27.09.2010 / Jussi Kumpumäki keskeytti ulosajoon

Uusikaupunkilainen Jussi Kumpumäki kilpaili kärkisijoista Ralli SM -sarjan päättäneessä, kaksipäiväisessä osakilpailussa Hyvinkäällä. Nuoren kuljettajan kilpailu päättyi kuitenkin ulosajoon sunnuntaina.

Ford Fiesta R2 -ralliautolla hyviä otteita esittänyt Kumpumäki oli avauspäivänä kaksivetoisten SM2-luokan viidenneksi nopein kuljettaja. Kumpumäen ja kartanlukija Jani Laaksosen matka loppui toisena päivänä EK 12 lähdön jälkeen.
"Lähdöstä reilun kilometrin kohdalla olleeseen oikeaan mutkaan ajoin liian kovaa. Jarrutus jäi myöhäiseksi ja perä lähti sivulle, kynnys otti kiinni ojan reunaan ja siitä mentiin katolleen", Kumpumäki harmitteli.
"Olisimme muuten voineet jatkaa matkaa, mutta vetoakseli otti rytäkässä itseensä."

Keskeytyksen myötä pistesaldo ei kasvanut, joten Kumpumäki sijoittui SM2-luokan sarjapisteissä kuudenneksi. Hän oli jo varmistanut Fiesta-merkkiluokan sarjavoiton edellisessä kilpailussa.

Kilpailun positiivisena puolena Kumpumäki piti kilpailukykyistä vauhtiaan luokkansa tehokkaampia kilpureita vastaan.
"Tavoitteena oli ajaa mahdollisimman hyviä EK-aikoja, ja siinä onnistuin. Kolmen nopeimman joukkoon erikoiskokeella ehtiminen tyydytti."

"Ralliuraa on rakennettu ja viety koko ajan eteenpäin. Ensi kaudesta en osaa sanoa muuta varmaa, mutta jatkan samalla kalustolla, Fiesta R2 -mallilla. Ulkomaat ja kansainväliset kilpailut kiinnostaisivat. Se suunta olisi seuraava tärkeä askel uralleni", Kumpumäki suunnitteli.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa