Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Luostarinen sivusi SM-uran parastaan

27.09.2010 / Tommi Luostarinen sivusi SM-uran parastaan

Hyvinkään ympäristössä ajettu ralliautoilun SM-sarjan päätösosakilpailu toi lappeenrantalaiselle Tommi Luostariselle, 39, erinomaista menestystä, kun hän ja kartanlukija Risto Pietiläinen toivat tiimin Mitsubishi Lancer Evolution IX -kilpurin kaksipäiväisen rallin ruutulipulle neljänneksi nopeimpana.

Samalla Luostarinen ajoi koko pitkän kilpailukautensa parhaimman tuloksen ja myös sivusi autourheiluhistoriansa parhainta saavutustaan.
"Neljänteen sijaan olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikkakin jälleen kerran pienet tekniset murheet veivät parhaimman iskukyvyn", Luostarinen kertoo.

"Eilen etsittiin vauhtia ja tasapainoiltiin ongelmien kanssa. Tänään aamusta ajettiin kunnon kisaa, kunnes jarrupalat loppuivat ja oli pakko säästellä niitä päästäksemme maalilipulle. Onneksi tällä kertaa matka riitti eikä kukaan päässyt ohitse", rallikonkari jatkaa.

Tasan vuosi sitten Luostarinen saavutti samassa rallissa saman tuloksen kuin nyt. Lappeenrantalainen rallikuski tietää syyn hyvälle tulokselleen.
"Lopputuloksia ja erityisesti keskeyttäneiden listaa lukiessa taisivat kanssakilpailijat unohtaa, että kyseessä on pitkä, kaksipäiväinen ralli. Kyseessä oli kauden avannutta Arctic Lapland Rallia lukuun ottamatta kestävyyskilpailu, jossa tuurit varmasti loppuu kesken, jos jokaisen mutkan ajaa samoilla riskeillä kuin kauden muissa ralleissa", Luostarinen tietää.
"Oli ne meilläkin lähellä loppua, kun nyt toisena kilpailupäivänä leikkasin yhden mutkan liian sisältä ja kova kiven isku laittoi
pyöränkulmat sekaisin. Onneksi tekniikka kesti, vaikka aiheeseen liittynyt kolina aiheutti ylimääräisiä sydämen tykytyksiä", Luostarinen jatkaa.

"Ryhtiä SM-ralleihin"

Luostarinen Racingin kilpailukausi 2010 muistetaan monipuolista ohjelmaa sisältäneenä rallivuotena. Siinä missä kausi alkoi erinomaisesti kuudenneksi ja seitsemänneksi nopeimpina suorituksina, jatkui se mollivoittoisena talven kahdessa viimeisessä osakilpailussa sijoilla 13 ja 10. Myös kesäkauden avauksen yhdeksäs ja Suomen MM-rallin N-ryhmän 14. sija kertovat siitä, että Tommi tiimeineen tahkosi teknisten murheiden parissa. Vasta syyskaudella ajetuissa kahdessa viimeisessä rallissa sijat
6 ja 4 palauttivat hymyn kokeneen rallimiehen huulille.

"Vaikka SM-sarjan seitsemäs sija ei vastaa asettamia tavoitteitamme, olen silti tyytyväinen, että näinä talouden vaikeina aikoina pystyimme ajamaan myös kauden päätösosakilpailut", Luostarinen kertoo.

"Haluankin lämpimästi kiittää niin jokaista tiimini jäsentä kuin yhteistyökumppania sekä rallifania luottamuksesta ja kannustuksesta. Vaikka asiat paikoitellen vastustivat todella paljon, saimme pitkän kilpailukauden vietyä kunnialla ja vieläpä erinomaisella huipennuksella lävitse. Koen kehittyneeni rallitaidoissani ja siitä kiitos kuuluu ammattikartturilleni Risto Pietiläiselle, jonka tietotaito on ollut kultaakin kalliimpi", Tommi Kertoo.

Vaikka tammikuussa alkanut seitsemän osakilpailun mittainen rallikausi sai arvoisensa päätöksen, kun paremmuudesta kisailtiin nyt myös pimeissä olosuhteissa, löytää Luostarinen paljon parannettavaa ralliautoilun kotimaisesta kuninkuusluokasta.

"Jotta Luostarinen Racing kilpailisi myös ensi vuonna ralliautoilun SM-sarjan mitaleista, täytyy paljon löytyä parannusta, jotta edelleen kultaista 80-lukua elävä rallisarja ottaisi askeleen 2000-luvulle. Tätä askelta on nyt moni taho monta, monta ja monta vuotta pyytänyt, mutta mitään ei vaan tapahdu. Nyt jos koskaan täytyisi organisaation herätä ja kuunnella asiakaskuntaansa, jotta myös sarjasta aikaisemmin karkotetut harrastelijakuljettajat saataisiin takaisin viivalle", Luostarinen
kritisoi.

"Tiimimme osalta kilpailukausi 2010 on nyt muutamia asiakastilaisuuksia sekä saunailtaa lukuun ottamatta paketoitu. Nyt vedetään henkeä, ladataan akkuja ja katsotaan sitten, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, Luostarinen pohtii.

Lopputulokset SM Finnsco ralli, Hyvinkää
1. Juha Salo & Tomi Tuominen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 1:45:23,4
2. Kosti Katajamäki & Marko Sallinen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS,
+2:35,1
3. Ari Vihavainen & Antti Piira, Mitsubishi Evolution X RS, +2:45,3
4. Tommi Luostarinen & Risto Pietiläinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX,
+4:10,1
5. Joonas Lindroos & Jouni Lampinen, Subaru Impreza WRX STi, +4:21,1

Ralliautoilun SM-sarjan lopulliset, epäviralliset yhteispisteet 7/7
osakilpailua, top-5:
1. Juha Salo, 119 pistettä
3. Kosti Katajamäki, 78 pistettä
3. Joonas Lindroos, 70 pistettä
---
7. Tommi Luostarinen, 35 pistettä

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa