Facebook Twitter Email Pinterest

Atte Alanen voitti nuorten SM-osakisan Hyvinkäällä

28.09.2010 / Atte Alanen voitti nuorten SM-osakisan Hyvinkäällä

Ralli SM -sarjan viimeinen osakilpailu toi menestystä Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan kilpailijoille. Hyvinkään SM-rallissa Ford-kuljettajista kolmanneksi ajanut Atte Alanen ja viidenneksi ajanut Christoffer Dahlström saavuttivat SM-uransa parhaat sijoitukset.

Kaksivetoisten autojen SM2-luokan voitti kokenut Marko Mänty ennen Jukka Korhosta. Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan mestaruuden jo edellisessä rallissa varmistanut Jussi Kumpumäki keskeytti viidenneltä sijalta ulosajon seurauksena.

Kumpumäki ajoi rallissa seitsemän Fiesta-sarjan pohja-aikaa ja Alanen kahdeksan. Lisäksi Alanen ajoi ensimmäisen pohja-aikansa SM-tasolla oltuaan nopein kaksivetoinen EK :lla 14.

22-vuotias Lempäälän UA:ta edustava Alanen ajoi Hyvinkäällä lähes ongelmattoman kilpailun.
"Hieman oli tahmea alku, kun treeniä ei ollut takana riittävästi. Pimeällä ajamisesta ei tullut mitään, mutta se menee lähinnä auton heikkojen lisävalojen piikkiin", Alanen summasi.
"Toinen päivä kulki hienosti ja nousin tuloksissa kolmanneksi. Pätkäajatkin olivat hyvällä tasolla, ja kirjasin sijat 5, 3, 1, 3 ja 2.

"Nuorten SM-osakilpailun voitto lohkesi vähän yllätyksenä, kun kuulin siitä vasta maalipaikalla. Vaihdoin vasta kesäkaudella tähän luokkaan, joten itse en edes huomannut seurata Nuorten sarjan tuloksia ja pisteitä.

Tällä kaudella enintään 25 vuotta täyttävät kuljettajat ajavat SM2-sarjan sisällä omaa kilpailuaan. Kumpumäki sijoittui Nuorten SM-sarjassa viidenneksi ja Alanen nousi kuudenneksi.

Fiesta Sport Trophy Finland -sarjan pisteet 6/6 osakilpailun jälkeen (Top5):
1. Jussi Kumpumäki, 134 pistettä
2. Atte Alanen, 81 pistettä
3. Christoffer Dahlström, 50 pistettä
4. Raimo Kaisanlahti, 49 pistettä
5. Victor Henriksson, 44 pistettä

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa