Facebook Twitter Email Pinterest

Kari Hytönen urakoi kaudella 2011

27.01.2011 / Kari Hytönen urakoi kaudella 2011

Huikean 26-vuotisen autourheilu-uransa aikana yli 250 rallia yhdeksässä eri maassa ajanut jyväskyläläinen Kari Hytönen, 44, avaa vähintään 11 rallia kattavan uuden kilpailukauden Rovaniemellä ajettavassa SM- sekä R2-Cup -sarjojen avauskilpailussa.

Lisäksi rallikonkarin suunnitelmiin kuuluu osallistuminen helmikuussa Mikkelin SM-rallista käynnistyvään Mad Croc Fiesta Sport -rallisarjaan sekä valikoituihin MM- sekä muihin kansainvälisiin ralleihin kartanlukijansa Heidi Koppen kanssa.
"Vajaa vuosi sitten ostin etuvetoisen Ford Fiesta R2 -ralliauton, jolla tänä vuonna pystyy erittäin monipuolisesti kilpailemaan niin Suomessa kuin ulkomailla aina MM-ralleja myöten. Koska rallin SM-sarjassa ajetaan suomenmestaruustittelin lisäksi myös uuden R2-Cupin sekä sarjan kolmannesta osakilpailusta lähtien myös Fiesta-merkkiluokan voitosta, päätin osallistua kaikkiin kolmeen sarjaan", Hytönen kertoo.

"Tämän rallivuoteni erikoisuutena on ehdottomasti se, että kaksi Fiesta-merkkiluokan osakilpailua ajetaan Baltian maissa, joissa en 26-vuotisen ralliurani aikana ole vielä kertaakaan kilpaillut. Luonnollisesti myös kotikaupunkini MM-ralli Jyväskylässä on kilpailukauden kohokohta", Hytönen jatkaa.

Lähtönumerolla 59 kaksipäiväiseen rallielämykseen suuntaava Kari Hytönen ja vasta toisessa rallissaan, ja ensimmäisessä nuottirallissa, kartturina toimiva Jukka Herranen, 51, matkaavat Napapiirin röykkyisille ja paikoitellen erittäin huonokuntoisille erikoiskokeille renkaita säästellen. Lisäksi yhteistyö Herrasen kanssa tuo uutta säpinää tiimin toimintaan.

"Arctic Lapland Rallissa SM-pisteille pääsy vaatii täydellistä suoritusta. Jos ei pistesijoille päästä, olen tyytyväinen kunhan vain
saisimme ajaa niin teknisesti ongelmattoman kuin ajovirheettömän kilpailun. Mukavaa olisi lauantaina olla Lordi Aukion maalikorokkeella SM- ja R2 Cup -pistetilit avattuna", Hytönen strategioi.

"Jukka kartturoi minua myös viikon päästä ajettavassa Peurunka-rallissa, minkä jälkeen oikeanpuoleiselle penkille istuu viime vuodelta tuttu, saksalainen Heidi Koppe. Viiden talvirallin jälkeen ajan kesällä kuusi kilpailua. Tähän kun yhdistetään työni Tommi Mäkinen Racing -autourheiluyrityksessä, tuntee itsensä todelliseksi ralliautoilun ammattilaiseksi", Hytönen jatkaa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 34 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 25 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 20 pistettä SAU (Rally2)
4. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 16 pistettä KeurUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 13 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa