Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelinen aikoo pitää hauskaa

28.01.2011 / Mikko Eskelinen aikoo pitää hauskaa

Kolme viimeistä kilpailukautta vain moottoriurheilun mestaruuspokaaleja palkintovitriiniinsä kotiuttanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 38, aikoo kartanlukijansa Arto Kapasen kanssa pitää hauskaa perjantaina ja lauantaina ajettavassa Arctic Lapland Rallissa.

Hauskanpidon lisäksi rata-autoilun kaksinkertainen suomenmestari ja hallitseva Suomi Cup -rallimestari aikoo ajaa niin lujaa kuin pikipinnan erikoismies osaa lumipeitteisellä ralliladulla ajaa. 13:ntena autona reitille suuntaava Eskelinen pitää lähtöpaikkaansa ideaalisena tulostavotitteitaan silmällä pitäen.

"Vaikka tuttuun tapaan rallitiimissämme huumori on ollut pinnalla, ovar siitä huolimatta odotukset rallin suhteen korkealla. Vuoden aikana nuottikieleni on kehittynyt ja ennen kaikkea tarkentunut, mikä antaa lisää luottoa kilpailutoimintaani. Edelläni rallireitille lähtee 12 autokuntaa, jotka puhdistavat ladun lumesta. On myös upeaa päästä laskemaan täysin spoorittomalla rallipolulla ja sitä kautta itse valita ajolinjat. Fiilikset ovat katossa", kertoi virtaa täynnä oleva Eskelinen.

"Kilpailun suurin haaste piilee renkaiden kestävyys. N-ryhmäläinen, turboahdettu, nelivetoinen Mitsubishi Lancer Evolution X RS
on painava ralliauto, jonka pääruoka kilpailussa ovat rallirenkaat. Erikoiskokeiden pinta on jo nyt kulunut soralle,eivätkä siitä rallipyörän nastatt tykkää. En yhtään ihmettele, mikäli rallin pisimmillä erikoiskokeilla sattuisi voittamaan tai häviämään minuutin. Kaikki riippuu täysin siitä, kuinka säästeliäästi osaa kuljettaja renkaillaan kilpailla", Eskelinen tietää.

Kolmannen kerran Arctic Lapland Rallissa kilpaileva Eskelinen pohtii vauhtiaan kanssakilpailijoihinsa verrattuna.
"En yhtään pysty arvioimaan ennakkoon vauhtiani SM-sarjan kärkikuljettajiin nähden. Toissa vuonna olin kilpailussa A-juniorina ja vuosi sitten kilpailin Suomi Cup -luokassa. Nyt allani on vuodentakaisen Arctic Lapland Rallin voittoauto, joten pientä menestyspainetta on hartioillani. Toisaalta olen tyytyväinen, mikäli ratamies pystyisi molempina päivinä SM-pisteille ajamaan", asettaa Eskelinen tavoitteitaan.

"Kun perjantaina ensimmäiset kaksi erikoiskoetta on ajettu, osaamme sanoa, mikä vauhtimme on. Toinen kysymys on tietysti se,
riittääkö tie Mikon kyytiin, koska nyt ensimmäisen kerran hänen ralliharrastuksensa aikana hänellä on tallipäällikkö Eero Räikkösen lupa ajaa tarvittaessa suurellakin riskillä", paljastaa kartturi Arto Kapanen.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 34 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 25 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 20 pistettä SAU (Rally2)
4. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 16 pistettä KeurUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 13 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa