Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelinen huuhtomaan SM-mitalia

12.01.2012 / Mikko Eskelinen huuhtomaan SM-mitalia

Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 39, avaa ralliharrastuksensa toisen peräkkäisen SM-sarjan kilpailukautensa kovin odotuksin. PrintSport Racingin turboahdettua nelivetoista Mitsubishi Lancer Evolution X RS -ralliautoa ohjastava kansainvälinen
kilvanajaja tähtää kärkitaisteluun tulevana viikonloppuna Riihimäellä ajettavassa seitsemän osakilpailun SM-sarjan avaavassa kilpailussa.

Eskelinen ja hänen luottokartanlukijansa Arto Kapanen ovat valmistautuneet vähälumisissa olosuhteissa ajettavaan talviralliin Pihtiputaalla ajetuissa testeissä, joissa niin aikaa mitanneet kellot kuin ralliauton tiedonkeruu kertoivat pikipintojen erikoismiehen rallikyydin kehittymisestä. Oman menestyksensä lisäksi PrintSport Racingille tiimipisteitä keräävä Eskelinen starttaa nöyrällä, mutta silti nälkäisellä asenteella uuteen kilpailukauteen.
"Aikaisemmin SM-sarja on käynnistynyt Rovaniemen Arctic Lapland rallista, jossa lunta on ollut varsin mukavasti. Nyt startataan uuteen kilpailukauteen vähälumisissa olosuhteissa ja se tekee kilvanajosta entistäkin haastavampaa. Ennakkotietojen mukaan
lumipenkkoja ei ole edes nimeksi ja rallireitin tiestön jääpohja on myös iso kysymysmerkki. Penkkoihin ei Arctic Lapland Rallin tapaan voi nojailla tai muuten lipsahtaa ralliladulta ja kisa jää armottomasti kesken. Tarkkana siis saa olla", Eskelinen tietää.

"Pihtiputaan testeissä istahdin kilpa-ajoneuvon ratin taakse ensimmäisen kerran sitten lokakuussa Hollannin Zandvoortin radalla ajetun autourheilu-urani hurjimman ulosajon. Onneksi jännitys purkautui nopeasti ja pääsin heti ensimmäisestä testivedosta lähtien hyvään vauhtiin. Pitkän testipäivän jälkeen olin todella tyytyväinen vauhtini kehittymisestä. Kasvaneen itseluottamuksen myötä uskallan asettaa tavoitteeni muiden kärkimiesten sekä
ennakkosuosikkien esittämään kyytiin."

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa