Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salolla vauhti kohdallaan SM-avaukseen

12.01.2012 / Juha Salolla vauhti kohdallaan SM-avaukseen

Kamppailu rallin suomenmestaruuksista käynnistyy lauantaina, kun Riihimäen ympäristössä ajetaan seitsemän osakilpailun mittaisen sarjan avausralli. Hallitseva nelivetoisten mestaripari, Juha Salo ja kartanlukija Marko Salminen, ovat matkassa R4-luokitteisella Mitsubishi Lancer EVO X:llä. Kaksikko putsaa Riihimäen reitin ohuehkoa latua ensimmäisenä autona.
"Lähtöpaikkamme mukaisessa järjestyksessä yritämme tulla maaliinkin. Kun lippu heilahtaa, lähdemme täyttä eteenpäin ja teemme kaikkemme sen eteen, että olemme loppukaudesta mestareina maalissa", kuuteen kertaan tittelin pokannut Salo vakuuttaa.
"Ei olisi kiva jäädä yksinkertaiseksi mestariksi, vaikkei se tosiasioita muutakaan", viime kaudella kultatilinsä avannut Salminen vitsailee.

Salo on tiimeineen rakentanut alkavalle kaudelle täysin uuden kilpa-auton.
"Nykyinen R4 tehtiin uudesta korista. Monia asioita on mietitty loppuun asti ja kaikki on rakennettu parhaalla mahdollisella tavalla. Autosta tuli viimeistelyltään ja yleiseltä linjaukseltaan sellainen, millaisen haluan kilpa-auton olevan ja millaisella mestaruuksia voitetaan", Juha luonnehtii.

Salo ja Salminen testasivat autoa pohjoishämäläisillä teillä viime viikonloppuna 150 kilometrin verran. Testipätkät olivat luonteiltaan erilaisia, toisella oli hyppyä ja mutkaa riittämiin, kun toinen taas oli nopeampi ja tasaisempi.
"Auto tuntui testeissä hyvänoloiselta ja kyytiä löytyi", Salminen luonnehtii.
"Jos tosiaan kuljettajan ja kartanlukijan takapuolituntuma jotain kertoo, vaikuttaa auto juuri sellaiselta kuin odotin. Se on herkkä ajaa ja kääntyilee nöyrästi. 33-millisen kuristimen vuoksi moottorissa ei ole ihan yhtä paljon voimaa, mutta muuten auto on niin hyvä ajaa, että uskon pienen voimanpuutteen korjautuvan sitä kautta takaisin. Minulla on kaikin puolin täysi luotto autoon", Salo jatkaa.

Nelivetoisten luokassa ei tällä kaudella nähdä samaa tuttua miehitystä kuin menneinä vuosina. Salon päänahkaa hakemaan on noussut kaksivetoisissa aikaisemmin kisanneita nuoria kuljettajia.
"Kisaa saadaan varmasti aikaan, vaikka väki vaihtuu. Mielenkiintoista on nähdä Esa-Pekan (Lappi) suoritus S2000:lla Fiestalla", kartturi toteaa.
"Kausista on aina ollut tapana tulla mielenkiintoisia, niin kuin viime kaudella nähtiin. Sarja ei kestä keskeytyksiä, joten tarkkaa työtä tekemällä ja keskittymällä oman maksimisuorituksen löytämiseen ja saavuttamiseen lopputulos on hyvä", kuljettaja pohtii.

Salolle ja Salmiselle lähtölippu heilahtaa Riihimäellä lauantaina klo 12.01.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa