Facebook Twitter Email Pinterest

Vihman Citroën vierasti pakkasia

17.01.2012 / Vihman Citroën vierasti pakkasia

Viikonloppuna ajettu Riihimäki-ralli käynnisti tämänvuotisen Ralli SM -sarjan. Samassa kilpailussa Pekka Vihma suoritti uuden ralliautonsa Citroën DS3 R3T -mallin ensiesiintymisen Suomessa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kyseisellä Citroën Racingin kehittämällä ralliautolla kilpailtiin lumipinnalla.
"Kilpailua ennen testasimme autoa pariin otteeseen, mutta riittävästi sitä ei saatu koeteltua näissä olosuhteissa ja pakkanen teki meille tepposet. Sitä ei toki voi pitää yllättävänä, että uuden projektin kanssa on alussa teknisiä ongelmia", Vihma toteaa.

Pekka Vihma ja kartanlukija Kim Niemelä aloittivat kilpailun luokkansa seitsemännellä sijalla, mutta toisella erikoiskokeella aikaa hukkaantui reilu minuutti moottorin lämpöongelman vuoksi.
"Pysähdyimme pätkällä, kun lämmöt nousivat. Sen jälkeen vaihteensiirron kanssa oli ongelmia. Rikkoutunut sähköliitin aiheutti sen, että vaihde jäi jumiin. Kun tämä tapahtui toistamiseen EK:lla 5, päätimme keskeyttää."

"Ajofiilis on uuden auton kanssa aivan mahtava, vaikka ongelmat nyt pilasivatkin avauksen. Nyt laitamme kilpurin kuntoon ja tähtäämme kahden viikon kuluttua Arctic Lapland Ralliin", Vihma päättää.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa