Facebook Twitter Email Pinterest

Joni Nikko haastaa kärkikolmikon

25.01.2012 / Joni Nikko haastaa kärkikolmikon

joni_nikko1.jpg

Joni Nikko onnistui loistavasti vuoden ajotauon jälkeen Riihimäellä. Kuva: Jari Kohonen

Laihian UA:ta edustava ja Printsportin 1-tiimissä tiimipisteistä ajava Joni Nikko on toistaiseksi ollut tyytyväinen Ralli SM -kauden alkuun. Riihimäen avauskisassa saavutettu neljäs sija toi lisää puhtia Rovaniemen kisaankin ja tavoitteet on asetettu riittävän korkealle.
"Riihimäen kisan tulosta lähdetään ilman muuta parantamaan", myöntää Nikko.

Nuotitustyön keskellä tavoitettu Nikko hieman kuitenkin tasoittelee lausumaansa.
"Katsotaan nyt kuitenkin, miten muilla lähtee menemään, mutta ei me ainakaan aiota huonontaa Riihimäen tulosta."

Reittiin tutustumisen Nikko ja kartanlukija Jarno Ottman aikovat tehdä nyt huolellisesti. Hyvin vähän apuja Nikko sanoo saavansa vanhoista nuoteistaan.
"Tiet ovat täällä erittäin hyvässä kunnossa ja nopeita. Kun en ole näitä pätkiä päässyt kilpa-autolla aiemmin kisavauhtia ajamaan, on nuotti nyt tehtävä kunnolla."

Joni Nikko oli Ralli SM -sarjan pistetaulukossa 2009 ja 2010 kahdeksas. Viime vuoden mies piti taukoa rallin ajamisessa lähes kokonaan.
"Taloa rakensin, eikä se vieläkään ole ihan valmis."

Nikko on asettanut myös koko kauden tavoitteekseen SM-mitalin, jollaista hänellä ei vielä Ralli SM:n puolelta ole. Nikko on tauon aikana päivittänyt Mitsubishinsa FIN R -luokituksiin, ja mies uskoo vahvasti mahdollisuuksiinsa haastaa kaikki kolme edellään reitille lähtevää.
"Helpolla ei tässä hommassa pääse, joka pätkällä mentävä kovaa, ja varmasti vielä viimeiselläkin", pohtii Nikko.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa