Facebook Twitter Email Pinterest

Näin voi seurata Ralli SM -kisoja

25.01.2012 / Näin voi seurata Ralli SM -kisoja

Ralli SM

Ralli SM:n osakilpailut, kuten moni muukin urheilu, ovat parhaita paikanpäällä nautittuna. Rallin tunnelma, raitis ulkoilma, ajosuoritusten ihailu ja rallimakkaran syönti houkuttelevat jokaiseen SM-osakilpailuun tuhansia katsojia. Huoltoalueilla pääsee seuraamaan huoltomiesten hektistä toimintaa lyhyiden taukojen aikana sekä tutustumaan ralliautoihin vähän lähempääkin.

Mikäli et kuitenkaan pääse itse kilpailupaikalle, on kilpailun seuraamiseen monia vaihtoehtoja - niin livenä kuin vähän viiveelläkin.

Tulosseuranta
Ralli SM -sarjan nettisivuilta osoitteessa www.rallism.fi löytyy tulososio (suora osoite http://tulossivu.autourheilu.fi/), jossa seurataan jokaisen osakilpailun edistymistä erikoiskoe- ja luokkakohtaisesti. Tulossivulta löytyy myös tieto keskeyttäneistä kilpailijoista ja keskeytysten syyt, sekä mahdolliset kilpailijoiden saamat ajassa mitattavat rangaistukset esimerkiksi myöhästymisistä, vilppilähdöistä ym.

Mikäli seuraat rallia oman tietokoneesi ulottumattomissa, mutta kuitenkin kännykän tai muun mobiililaitteen tavoitettavissa, on tulossivun mobiiliversio silloin oikea osoite tulosseurantaan (http://tulossivu.autourheilu.fi/m/).

Uutisointi ja kuljettajakommentit
Sarjan osakilpailujen välillä sarjan uutisia seurataan niin sarjan omilla nettisivuilla kuin Facebookissakin (www.facebook.com/rallism). Ralli SM:n Facebook-sivua voi käydä lukemassa myös rekisteröitymättä Facebookin käyttäjäksi, kun siirryt sivulle tuon suoran linkin kautta.

Facebook-uutisoinnin tarkkailussa on myös kätevänä lisänä sarjan Twitter-tili, RalliSM. Twitteriähän voit lukea rekisteröitymällä sen käyttäjäksi osoitteessa www.twitter.com.

Kilpailujen aikana rallism.fi-sivuston uutisoinnin lisäksi kilpailua seurataan lähes livenä sarjan Facebook-sivulla, jonne päivitetään tuoreita tapahtumia erikoiskokeilta ja huoltoalueilta sekä kuljettajien tuoreet kommentit vähintäänkin aina huoltoalueelle saavuttaessa. Suoraa puhetta suoraan kuskeilta ja karttureilta, lähes suorana lähetyksenä!

Televisiointi
MTV3 MAX
televisioi Ralli SM -osakilpailut kilpailua seuraavana torstaina. Lähetykset uusitaan MTV3-kanavalla MAXin lähetystä seuraavana viikonloppuna. Tarkemmat ohjelmatiedot löydät sarjan nettisivuilta, MTV3:n nettisivuilta tai vaikkapa sarjan Facebook-sivulta. Puolituntinen rallilähetys on täynnä upeita ajosuorituksia ja tiukkaa analyysia Tomi Tuomisen toimittamana.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa